Keskustelu pysähtyi tuokioksi. Edit sulki silmänsä kuin levätäkseen ja hänen vieraansa vaikeni kunnioittavaisesti. Tämän viimeistä vastausta ei Edit ymmärtänyt. Pekka Pohjola ei ottanut jatkaaksensa kostosta. Kun Pekka oli alkanut puhella rotista, Edit luuli hänen ymmärtävän, mitä hänen mielessään oli hänelle sanottavaa.
Edit oli kyllä käsittänyt, että kostomielessä poika parka oli tullut heille pari viikkoa sitten. Monasti oli Edit muistellut häntä ja miettinyt, miten poloisen lienee käynyt. Useina öinä oli pelästyneen pojan parkuna kaikunut hänen korvissaan. Tavallaan hän olikin Pekka Pohjolan tähden, ja ettei hänen enää tarvitsisi elää toista samanlaista yötä, alkanut parantaa setäänsä. Tehden kodin hänelle kodiksi oli hän antanut tuon yksinäisen olennon tuntea, minkä arvoista oli omata osaaottavainen ystävä läheisyydessään. Taaskin olivat Pekka Pohjolan ja hänen kohtalonsa yhdistyneet. Tämän kostoretki oli pelästyttänyt hänet vähällä kuoliaaksi. Niin pian kuin hän oli vähänkin toipunut sairaudestaan, oli hän pyytänyt Halfvorsonia ottamaan selkoa Pekka Pohjolasta.
Siinä nyt Pekka Pohjola istui luullen Editin rakkauden takia hänet kutsuttaneen. Kuinkapa hän olisi voinut arvata, että Edit piti häntä kostonhaluisena, raakana juopporenttuna ja tappelupukarina. Eihän hän, jota työmieskorttelissa pidettiin toveriensa esikuvana, voinut aavistaakaan, että Edit oli hänet kutsunut tänne saarnatakseen hänelle hyveistä ja hyvistä tavoista ja, ellei muu auttaisi, sanoakseen hänelle: "Katsokaa minua, Pekka Pohjola, teidän ymmärtämättömyytenne ja kostonhalunne on ollut syynä minun kuolemaani! Ajatelkaa tätä ja aloittakaa uusi elämä!"
Nuorukainen oli tullut elämänhalunsa ja unelmiensa houkuttelemana viettämään rakkauden juhlaa, ja siinä loikoi hänen lemmittynsä, aikoen upottaa hänet katumuksen mustaan kuiluun.
Mutta varmaan lienee Edit nähnyt jonkunlaista heijastusta kuningasseppeleestä, sillä hän kävi miettiväiseksi ja päätti ensin kuulustella poikaa.
"Pekka Pohjola, olitteko te todellakin täällä noiden kolmen kauhean miehen kanssa?"
Pekka Pohjola punastui ja katsoi maahan. Sitten täytyi hänen kertoa Editille juurtajaksain koko kostoretki kaikessa halpamaisuudessaan. Ensiksikin, miten miehuuttomasti hän oli vitkastellut oikeutta hankkiessaan ja miten hän pakosta oli seurannut, ja sitten, kuinka häntä oli lyöty ja runneltu sen sijaan, että hän itse olisi saanut lyödä. Hän ei uskaltanut katsahtaa ylös puhuessaan, ei rohjennut toivoa edes noiden lempeiden silmien häntä säälien tuomitsevan. Hän tunsi siinä istuessaan, että hän nyt silpoi itseltään koko sen loiston, joka Editin unelmissa oli häntä ympäröinyt.
"Mutta, Pekka Pohjola, kuinkahan olisi käynyt, jos olisitte tavannut
Halfvorsonin?" kysyi Edit hänen lopetettuaan.
Hän painoi päänsä yhä syvemmä. "Minä näin hänet kyllä", vastasi hän. "Hän ei ollutkaan matkalla, vaan työskenteli puutarhassaan tullin luona. Puotipoika kertoi minulle kaikki."
"Miksi ette sitten kostanut?" liitti Edit.