"Kuinkahan Halfvorson ja nuo muut voivat antaa teidän kuolla, kuinka he sen hennovat! Jos minä olisin täällä, niin kieltäisin teitä kuolemasta. Kaiken voimani minä antaisin teille ja ottaisin teiltä kaikki teidän kärsimyksenne."
"Tuskani eivät ole kovia", virkkoi sairas hymyillen rohkeille tarjouksille.
"Istun tässä ja tuumin, että tahtoisin kantaa teidät pois kuin vilussa värisevän linnun, lämmittäisin teitä povellani kuin oravanpoikasta. Oi onnea, miltä tuntuisikaan työskennellä, kun jotain niin lämmintä ja pehmeää olisi kotona minua odottamassa! Mutta jos te olisitte terve, niin niitä olisi varmaan monta…"
Edit katsahti häneen väsyneenä ja ihmeissään, valmiina osoittamaan hänelle, mikä oli hänen rauhaansa sopivaa, mutta hän lienee nähnyt taaskin jotain unelmien taikaseppeleen tapaista pojan pään ympärillä, sillä hän ei menettänyt malttiaan. Eihän poika sillä mitään tarkoittanut, hän vain niin sanoi, hänhän ei ollut muiden kaltainen.
"Kaikkea muuta", sanoi Edit välinpitämättömästi, "ei niitä niin monta olisi, Pekka Pohjola. Tuskinpa on ollut ainoatakaan todenperästä."
Mutta nyt tapahtui taaskin käänne Pekka Pohjolan eduksi. Editissä heräsi yhtäkkiä tuo sairaiden ahnas jano saada osakseen sääliä. Hän tahtoi saada kaiken sen hellyyden ja osanoton, jota tuo köyhä työmies voi hänelle lahjoittaa. Hän halusi saada istua kauan tuon syvän, epäitsekkään säälin suojassa. Siitä eivät sairaat koskaan saa kylliksensä. Hän tahtoi saada lukea sääliä hänen silmistään ja koko hänen olennostaan, sanat olivat hänelle vähemmänarvoiset.
"Minulle on mieleistä nähdä teitä täällä", sanoi hän. "Istukaa hetkinen vielä ja kertokaa, kuinka nuo kuusi vuotta ovat kuluneet."
Pekka Pohjolan puhuessa lepäsi Edit ja nautti siitä nimettömästä, jota virtasi heidän välillään. Hän kuuli eikä kuullut, mutta hän tunsi, miten jokin ihmeellinen myötätuntoisuus vahvisti ja virkisti häntä.
Se käsitys jäi hänelle kumminkin vieraan kertomuksista, että hänelle avautui vallan uusi maailma, elämä työväen korttelissa, uhkuvaa voimaa ja toiveita täynnä. Kuinka siellä oli uskallusta ja luottamusta! Kuinka siellä vihattiin ja kärsittiin!
"Oi te sorretut, kuinka te sittenkin olette onnellisia!" huudahti
Edit.