* * * * *
Neljäntoista päivän kuluttua sitten vietettiin häät ja parin päivän perästä tuli suuri marraskuun myrsky.
Yksi kalastajakylän venheistä joutui tuuliajolle salmella. Peräsin ja mastot menivät poikki, joten venheessä oltiin aivan avuttomia. Vanha Mattsson ja viisi muuta miestä olivat väestönä ja he ajelehtivat ruoatta pari päivää. Kun heidät pelastettiin, olivat he aivan nääntymäisillään pakkasesta ja ponnistuksista. Koko vene oli jäähilseessä ja heidän märät vaatteensa alkoivat jäykistyä kovassa pakkasessa. Vanha Mattsson kylmettyi silloin niin, ettei hän koskaan enää saanut entistä terveyttään. Hän makasi sairaana kaksi vuotta ja sitten tuli kuolema.
Moni ihmetteli sitä omituista seikkaa, että Mattssonin mieleen oli juolahtanut mennä naimisiin juuri ennen onnettomuustapausta, sillä siitä pienestä naisesta, jonka hän sai vaimokseen, tuli hyvä hoitajatar hänelle. Miten hänen olisi käynytkään, jos hän vain olisi jäänyt noin yksin, avutonna sairastamaan? Koko kalastajakylä tunnusti, ettei hän ollut eläissään tehnyt viisaampaa tekoa kuin naimisensa, ja hänen pientä vaimoansa pidettiin suuressa arvossa, koska hän hoiti niin hellästi miestään. "Nyt ei hänen ole vaikea päästä toisiin naimisiin", sanottiin. Ja vanha Mattsson kertoi sairautensa aikana joka päivä vaimolleen tarinan äitinsä valokuvasta. "Ota se kuoltuani, samoinkuin muukin omaisuuteni sitten on sinun", hän sanoi.
"Ja ota vaari äitini valokuvasta, kun nuoret miehet sinua kosivat. Totta totisesti tässä kalastajakylässä ei ole ainoatakaan, joka ymmärtäisi paremmin naima-asioita kuin se kuva."
JUTELMA HALSTANÄSISTÄ.
Jossakin tien varrella oli ennenmuinoin vanha kartano, nimeltään Halstanäs. Metsän ranta yleni aivan sen matalain, punaiseksi maalattujen rakennusrivien takana. Asuinkartanon seinän vieressä kasvoi muhkea tuomi, joka ripotteli punaisen tiilikaton täpösen täyteen mustia marjojaan. Suojakattoinen ruokakello riippui ylhäällä tallinpäädyssä.
Aivan keittiön oven edessä oli kyyhkyslakka, pienine, somine ristikkoineen lento-aukon kohdalla, konttorin seinään oli kiinnitetty oravahäkki, jossa oli kaksi pientä vihreää huonetta ja suuri rautalankapyörä, ja upean syreeni-aidan edessä oli pitkä rivi kaarnapeitteisiä mehiläispesiä.
Taloon kuului lammikko, jossa vilisi leveitä ruuttanoita ja solakoita vesiliskoja. Pääportin luona oli koiran koppi, ja oli valkeita veräjiä lehtikujissa, puutarhan käytävien päissä ja ylipäänsä kaikkialla, mihin vain sellainen oli voitu laittaa.
Siellä oli avaroita ullakoita ja niissä pimeitä huonesopukoita, joiden kätköissä oli vanhankuosisia upseerin takkeja ja sadanvuoden vanhoja naisten hattuja. Siellä oli suuria kirstuja täynnä silkkisaaleja ja "morsiuskoruja". Siellä oli vanhoja klaveerejä, viuluja, kitaroita ja fagotteja.