Eräänä päivänä, kun Jarro ja Cesar loikoivat tavallisella paikallaan uunin edessä, istui Klorina uunin pankolla ja alkoi kiusata heinäsorsaa.
"Mihinkähän te heinäsorsat joudutte ensi vuonna, kun Tookern tyhjennetään ja tehdään pelloksi?" sanoi Klorina. "Mitä sinä sanot, Klorina?" huudahti Jarro ja hypähti kauhistuneena seisoalleen. — "Minä aina unohdan, ettet sinä, Jarro, ymmärrä ihmisten puhetta niinkuin Cesar ja minä", vastasi kissa. "Muutenhan sinä olisit kuullut, että ne miehet, jotka eilen olivat tuvassa, juttelivat siitä, että kaikki vesi laskettaisiin pois Tookernista ja että järven pohja ensi vuonna olisi kuiva kuin tuvan lattia. Minnehän te heinäsorsat silloin joudutte?"
Kuultuaan tämän Jarro suuttui niin, että sähisi kuin kyykäärme. "Sinä olet yhtä ilkeä kuin nokikana", hän huusi Klorinalle. "Sinä vain koetat ärsyttää minua ihmisiä vastaan. Minä en usko, että ne tahtovat tehdä sellaista. Tietäneväthän ne, että Tookern on heinäsorsien oma. Mitä varten ne tekisivät niin monet linnut kodittomiksi? Sinä olet varmaan keksinyt tämän kaiken pelottaaksesi minua. Minä toivon, että Gorgo kotka repii sinut palasiksi. Minä toivon, että emäntä leikkaa kuonokarvasi."
Mutta Jarro ei saanut Klorinaa vaikenemaan tällä hyökkäyksellään. "Vai niin, vai luulet sinä minun valehtelevan", hän sanoi. "Kysy sitten Cesarilta! Hänkin oli tuvassa eilen illalla. Cesar ei valehtele koskaan."
"Cesar", sanoi Jarro, "sinä ymmärrät ihmisten puhetta paljon paremmin kuin Klorina. Sano, että hän on kuullut väärin! Ajattelepas, miten silloin kävisi, jos ihmiset kuivaisivat Tookernin ja muuttaisivat järvenpohjan pelloksi! Silloin ei siellä olisi meriheinää isoille sorsille eikä kalanpoikia eikä sammakonpoikia eikä hyttysen toukkia sorsanpoikasille. Silloin häviäisivät kaislapensaikotkin, joissa sorsanpoikaset nyt voivat piileksiä, kunnes kykenevät lentämään. Kaikkien sorsien olisi pakko muuttaa täältä pois ja etsiä itselleen toinen olinpaikka. Mutta mistä ne löytävät semmoisen olinpaikan kuin Tookern? Cesar, sano, että Klorina on kuullut väärin!"
Oli merkillistä seurata Cesarin käytöstä tämän keskustelun aikana. Hän oli ollut aivan hereillä koko ajan, mutta nyt, kun Jarro kääntyi hänen puoleensa, haukotteli hän, pani pitkän kuononsa etukäpäliensä päälle ja nukkui heti sikeään uneen.
Kissa katseli Cesaria ivallisesti hymyillen. "Minä luulen, ettei Cesar viitsi vastata sinulle", hän sanoi Jarrolle. "Hän on niinkuin kaikki muutkin koirat: ne eivät koskaan tahdo tunnustaa, että ihmiset voivat tehdä vääryyttäkin. Mutta sinä saat uskoa sittenkin minun sanoihini. Minä sanon sinulle, miksi ihmiset tahtovat kuivata Tookernin juuri nyt. Niin kauan kuin te heinäsorsat olitte valtiaina Tookernilla, eivät ne tahtoneet sitä kuivata, sillä teistä niillä oli sentään jotakin hyötyä. Mutta nyt ovat uikut ja nokikanat ja muut ruoaksi kelpaamattomat linnut anastaneet melkein kaikki kaislikot, ja ihmiset ajattelevat, ettei heidän tarvitse ylläpitää järveä niiden tähden."
Jarro ei viitsinyt vastata Klorinalle; hän kurkotti kaulaansa ja huusi Cesarin korvaan: "Cesar! Sinä tiedät, että Tookernissa on vielä niin paljon sorsia, että ne täyttävät ilman kuin pilvi. Sano, ettei ole totta, että ihmiset aikovat tehdä heidät kaikki kodittomiksi!"
Silloin Cesar hyppäsi pystyyn ja hyökkäsi Klorinaa kohti, niin että tämän täytyi pelastautua hyllylle. "Kyllä minä opetan sinut olemaan hiljaa, kun minä tahdon nukkua", karjui Cesar. "Kyllä minä tiedän, että on ollut puhetta järven kuivaamisesta tänä vuonna. Mutta siitä on puhuttu monta kertaa ennenkin, eikä siitä milloinkaan ole tullut mitään. Ja tuo kuivattaminen on asia, jota minä en hyväksy. Sillä mitenkä sitten kävisi linnustuksen, jos Tookern kuivattaisiin? Sinä olet pöllö, kun semmoisesta iloitset. Millä sinä ja minä sitten huvittelemme, jos ei Tookernissa enää ole lintuja?"
Houkutuslintu