Kun tuli nukkuma-aika ja karhu kehoitti penikoitaan kömpimään viereensä nukkumaan, oli heidän ollut niin hauska, että he tahtoivat jatkaa samaa iloa vielä seuraavanakin päivänä. He ottivat pojan väliinsä ja panivat käpälänsä hänen päälleen, ettei hän voisi liikkua herättämättä heitä. He nukkuivat heti, ja poika ajatteli, että hän hetken kuluttua koettaisi hiipiä heidän luotaan. Mutta häntä ei ikinä ennen oltu niin heitelty ja pyöritelty ja kieritelty, ja hän oli niin uupunut, että nukkui hänkin.
Hetken kuluttua ukkokarhu saapui ja laskeutui alas kallion seinää pitkin. Poika heräsi siihen, että kontio laskeutuessaan vanhaan kaivokseen rapisti kiviä ja soraa seinistä. Poika ei uskaltanut paljon liikkua, mutta oikaisihe ja kääntyi niin, että voi nähdä karhun. Tämä oli kauhean roteva ja tanakkatekoinen vanha karhu ja hänellä oli mahtavat käpälät, suuret välkkyvät torahampaat ja pienet ilkeät silmät. Poikaa puistatti, kun hän näki tuon vanhan korven kuninkaan.
"Täällä haisee ihmiseltä", sanoi ukkokarhu tultuaan akkakarhun luo ja mörähti kuin ukkonen.
"Kuinka sinä voit kuvitellakaan niin tyhmää?" sanoi muori maaten rauhallisesti paikallaan. "Olemmehan sopineet siitä, ettemme enää tee ihmisille mitään pahaa. Mutta jos niistä joku näyttäytyisi täällä, missä minä oleskelen penikkaini kanssa, niin niistä ei jäisi jäljelle edes hajuakaan." Ukkokarhu pani maata akkakarhun viereen; mutta ei näyttänyt olevan oikein tyytyväinen vastaukseen, sillä se ei voinut olla nuuskimatta ja vainuamatta.
"Herkeä jo tuosta nuuskimisesta", sanoi akkakarhu. "Pitäisihän sinun jo tuntea minut niin hyvin, että tiedät, etten minä päästä mitään vaarallista lasten läheisyyteen. Kerro sensijaan, mitä olet toimittanut! En ole nähnyt sinua koko viikolla."
"Olen ollut katsomassa itselleni uutta asuinpaikkaa", sanoi ukko. "Ensin menin Vermlantiin kuullakseni Nyskogassa olevilta sukulaisiltani, minkälaista niiden oli olla siinä maassa, mutta se oli turha matka. Ne olivat kaikki poissa. Koko metsässä ei ollut ainoaakaan karhunpesää."
"Minä luulen, että ihmiset tahtovat jäädä yksin maailmaan", sanoi akkakarhu. "Vaikka jättää karjan ja ihmiset rauhaan ja elää vain puolukoista ja muurahaisista ja kasveista, niin ei sittenkään saa asua metsässä. En tiedä, mihin tässä muuttaisi saadakseen olla hyvässä turvassa."
"Onhan meillä ollut hyvä asuinpaikka tässä kaivoshaudassa monta vuotta", sanoi ukkokarhu. "Mutta en minä voi viihtyä täällä enää sen jälkeen, kun ne ovat rakentaneet tuon suuren rymisevän laitoksensa aivan tähän meidän läheisyyteemme. Nyt viimeksi olin katselemassa paikkoja Taalainjoen itäpuolella, Garpenbergin puolella. Sielläkin oli vanhoja kaivoshautoja ja muita hyviä piilopaikkoja, ja minusta näytti, kuin siellä saisi olla jotenkin rauhassa ihmisiltä…"
Ukkokarhu nousi taas ja vainusi ympärilleen. "On ihmeellistä, että kun minä puhun ihmisistä, tunnen minä taas tuon hajun", sanoi hän.
"Mene itse katsomaan, ellet usko minua!" sanoi akkakarhu. "En todellakaan tiedä, mihin ihminen voisi täällä piiloutua."