Karhu antoi pojan katsoa myöskin valssilaitokseen. Siellä vetäisi mies lyhyen ja paksun, valkeana hehkuvan rautapalan uunin suusta ja pisti sen valssin alle. Kun rautapalanen tuli valssin alle, oli se puristunut ja pidentynyt. Heti tarttui siihen toinen mies ja pisti Sen ahtaamman valssin alle, joka teki siitä vielä pitemmän ja vielä kaitaisemman. Sillä tavoin kuljetettiin sitä valssista valssiin, pidennettiin ja puristettiin, ja viimein se kiemurteli monta metriä pitkänä punaisena hehkuvana lankana lattiaa pitkin. Mutta sill'aikaa kun ensimmäistä rautapalasta puristettiin ulos, oli uunista tuotu uusi ja asetettu valssien alle, ja kun tämä oli päässyt vähän matkan päähän, tuotiin kolmas. Alinomaa kiemurteli uusia punaisia lankoja kuin sähiseviä käärmeitä lattiaa pitkin. Pojan mielestä rauta oli komeaa, mutta vielä komeampia olivat hänestä työmiehet, jotka vikkelinä ja notkeina tarttuivat pihdeillään noihin hehkuviin käärmeisiin ja pakottivat ne menemään valssien alle. Sähisevän raudan käsitteleminen oli heistä kuin leikin tekoa.
"Sen minä sanon, että tämä on oikeaa miehen työtä", sanoi poika itsekseen.
Karhu antoi hänen katsella myöskin sulatusuuniin ja kankivasarapajaan, ja poika kävi yhä enemmän ihmeisiinsä nähdessään, miten sepät käsittelivät tulta ja rautaa. "Nämä ihmiset eivät pelkää lämmintä ja liekkejä", ajatteli hän. Nokisia ja mustia he olivat. Pojan mielestä he olivat kuin mitä tulikansaa. Sentähdenpä ne osasivatkin taivutella ja muodostella rautaa tahtonsa mukaan. Ei tavallisilla ihmisillä voi olla semmoista voimaa.
"Tuota menoa ne pitävät siellä yötä ja päivää", sanoi karhu ja laskeutui maahan. "Ymmärrät varmaan, että siihen lopulta kyllästyy. Hyvä, että minä nyt saan tehdyksi siitä lopun."
"Vai niin, saatteko?" sanoi poika. "Kuinka aiotte menetellä?"
"Niin, minä ajattelin, että sinä sytyttäisit tuleen tämän rakennuksen", sanoi karhu. "Sillä tavoin mina pääsisin rauhaan tuolta ainaiselta jytinältä ja voisin jäädä asumaan kotipuoleeni."
Poika kävi jääkylmäksi koko ruumiiltaan. Vai niin, vai sitäkö varten karhu oli tuonut hänet tänne.
"Jos sinä sytytät tuleen tuon jyryn, niin lupaan minä, että saat pitää henkesi", sanoi karhu. "Mutta ellet tee niinkuin minä tahdon, niin et siinä kauan kitise."
Suuret tehtaat oli rakennettu tiilestä, ja poika ajatteli, että käskeköön karhu kuinka vain, niin ei kuitenkaan ole mahdollista häntä totella. Mutta kohta hän näki, ettei se ehkä olisikaan niin mahdotonta. Aivan hänen vieressään oli koko olkia ja höylänlastuja, jotka voisi helposti sytyttää, ja lastuko'on vieressä oli lautapino, ja lautapino oli melko lähellä suurta hiilihuonetta. Mutta hiilihuone ulottui aina tehtaille saakka, ja jos se syttyisi palamaan, niin silloin lentäisi tuli pian rautatehtaan kattoon. Kaikki, joka voi palaa, syttyisi tuleen, seinät halkeaisivat kuumuudesta ja koneet menisivät pilalle.
"No, suostutko vai etkö?" sanoi karhu. Poika tiesi, että hänen olisi pitänyt vastata heti kieltävästi, mutta hän tiesi myöskin, että silloin olisivat karhun kämmenet heti rutistaneet hänet kuoliaaksi. "Minun täytyy vähän miettiä ensin", sanoi hän.