"Karhuvaari!" huusi poika. "Ettekö kuullut, että kiväärin lukko napsahti? Juoskaa! Muuten teidät ammutaan."
Karhulle tuli kiire, mutta hän ennätti kuitenkin ottaa pojan mukaansa. Pari laukausta pamahti hänen jälkeensä ja luodit vinkuivat hänen korvissaan, mutta hän pääsi kuitenkin onnellisesti pakoon.
Riippuessaan karhun suussa poika ajatteli, ettei hän koskaan ollut tehnyt niin tyhmästi kuin tänä yönä. Jos hän vain olisi pitänyt suunsa kiinni, olisi karhu ammuttu ja hän itse olisi päässyt irti. Mutta hän oli tottunut auttamaan eläimiä niin, että teki sen ajattelematta mitään muuta.
Tultuaan vähän matkaa metsään karhu pysähtyi ja laski pojan maahan. "Kiitoksia, pienokainen!" sanoi hän. "Nuo luodit olisivat kyllä sattuneet paremmin, ellei sinua olisi ollut. Ja nyt minä teen sinulle vastapalveluksen. Jos joskus vielä sattuisit joutumaan karhun kynsiin, niin sano hänelle vain se, minkä nyt kuiskaan korvaasi, niin hän ei tee sinulle mitään."
Sitten karhu kuiskasi pojan korvaan pari sanaa ja riensi eteenpäin, sillä hän oli kuulevinaan, että hänen kintereillään oli koiria ja metsästäjiä.
Mutta poika seisoi metsässä, vapaana ja terveenä, eikä oikein ymmärtänyt itsekään, miten se oli mahdollista.
* * * * *
Villihanhet olivat lentäneet edestakaisin koko illan, tähystelleet ja huutaneet, mutta eivät olleet löytäneet Peukaloista. He etsivät vielä sittenkin, kun aurinko jo oli laskenut, ja olivat hyvin pahoillaan, kun heidän pimeän tultua täytyi asettua levolle. Ei ainoakaan uskonut muuta kuin että poika oli loukkaantunut kuoliaaksi pudotessaan ja että hän nyt makasi ruumiina metsässä, josta he eivät olleet voineet häntä löytää.
Mutta seuraavana aamuna, kun aurinko saapui vuoren takaa, nukkui poika aivan kuin ennenkin heidän keskessään eikä voinut olla naurahtamatta, kun herättyään kuuli heidän ihmeissään huutavan ja kaakattavan.
Heidän oli niin kiire saada tietää, mitä hänelle oli tapahtunut, etteivät he tahtoneet mennä laitumelleen, ennen kuin hän oli kertonut heille koko tapauksen. Poika kertoi reippaasti ja innokkaasti seikkailunsa karhujen parissa, mutta sitten hän ei huolinut enää jatkaa. "Tiedätte kai, kuinka minä tulin takaisin teidän luoksenne", hän sanoi. — "Emme me mitään tiedä. Luulimme, että olit murskautunut kuoliaaksi." — "Sepä merkillistä", sanoi poika. "Niin, kun karhu oli jättänyt minut, kiipesin minä kuuseen ja nukuin. Mutta aamuhämärissä heräsin siihen, että kotka tuli lentäen pääni päällitse, otti minut kynsiinsä ja vei minut pois. Ajattelin tietysti, että nyt oli loppuni tullut, mutta hän ei tehnyt minulle mitään, lensi vain suoraa tietä tänne teidän luoksenne ja heitti minut teidän keskellenne."