"Eikö hän sanonut, kuka hän on?" kysyi suuri valkoinen.
"Hän oli poissa, ennen kuin ehdin edes kiittää häntä. Minä luulin, että
Akka muori oli lähettänyt hänet noutamaan minua."
"Tämäpä on ihmeellistä", sanoi valkoinen hanhikukko. "Oletko varma siitä, että se oli kotka?"
"En minä ole milloinkaan kotkaa nähnyt", sanoi poika. "Mutta hän oli niin iso, etten osaa antaa hänelle huonompaa nimeä."
Martti hanhikukko kääntyi villihanhien puoleen kuullakseen, mitä he tästä ajattelivat. Mutta he seisoivat ja katselivat ilmaan, ja näytti siltä, kuin he olisivat ajatelleet aivan toisia asioita. — "Emme kai aio unohtaa aamiaistamme", sanoi Akka ja kohosi nopeasti lentoon.
XXIX
TAALAINJOKI
Perjantaina huhtikuun 29. p:nä.
Tänä päivänä Niilo Holgerinpoika sai nähdä Taalainmaan. Villihanhet lensivät Grängesbergin mahtavien kaivosten yli, yli suurten Ludvikan tehdaslaitosten, yli Ulvshyttanin rautatehtaan ja Grängshammarin vanhan seisovan tehtaan aina Stora Tunan tasangoille ja Taalainjoelle. Matkan alussa, nähdessään tehtaiden piippujen pistävän esiin jokaisen harjun takaa, oli pojasta kaikki kuin Vestmanlannissa, mutta tultuaan suuren virran luo hän sai uutta katselemista. Nyt hän näki ensi kerran eläissään oikean suuren joen, ja hän hämmästyi nähdessään tuon suuren leveän vedenpaljouden ujuvan halki maiseman.
Saavuttuaan Tursongin lauttasillalle villihanhet kääntyivät ja lensivät luodetta kohti jokea pitkin, ikään kuin olisivat tahtoneet pitää sitä oppaanaan.