"Sitten se alkoi täyttää Särnajärveä, ja siitä tuli koko kesän työ. Sitä mukaa kuin vesi järvessä nousi, kohosi myöskin Isojoki korkeammalle, ja viimein se pääsi murtautumaan etelää kohti.
"Päästyään onnellisesti tästä pulasta se sai eräänä päivänä kuulla kovaa kohinaa ja pauhua vasemmalta päin. Niin mahtavaa kohinaa se ei ollut koskaan kuullut, ja se kysyi heti, mitä se oli.
"Metsä oli heti valmis vastaamaan. 'Se on Fjätjoki', sanoi metsä. 'Sinä kuulet, miten se pauhaa ja kuohuu koettaessaan raivata itselleen tietä mereen.'
"'Jos ulotut niin pitkälle, että voit puhua tuolle joelle', sanoi
Isojoki, 'niin voit viedä semmoiset terveiset tuolle poloiselle, että
Vonjärven Isojoki tarjoutuu ottamaan sen mukaansa mereen sillä ehdolla,
että se ottaa minun nimeni ja tottelevaisesti seuraa minua uomassani.'
"'En minä usko Fjätjoen suostuvan toisen talutettavaksi', sanoi metsä. Mutta seuraavana päivänä sen täytyi myöntää, että myöskin Fjätjoki oli uupunut kaivamaan itselleen omaa uomaansa ja että se oli valmis yhtymään Isojokeen.
"Yhä vain kulki Isojoki eteenpäin. Ei se nyt kuitenkaan ollut niin suuri, kuin olisi voinut odottaa sen perusteella, että sillä oli niin monta auttajaa. Mutta sen sijaan se oli ylpeä. Se kulki eteenpäin melkein yhtämittaisena koskena ja kovasti kohisten ja kutsui luokseen kaikki metsän ojat ja purot, olipa kysymyksessä sitten vaikkapa vain kevätpuronen.
"Eräänä päivänä Isojoki kuuli kosken kohisevan hyvin kaukana lännessä päin. Ja kun hän kysyi metsältä, kuka se oli, vastasi metsä, että se oli Fulujoki, joka sai vetensä Fuluvaaralta; ja se oli jo ennättänyt kaivaa itselleen pitkän ja leveän väylän.
"Niin pian kuin Isojoki sai tämän tietää, se lähetti vanhat terveisensä; ja metsä suostui viemään ne perille. Seuraavana päivänä se toi vastauksen Fulujoelta: 'Sano sinä Isojoelle', oli Fulujoki vastannut, 'etten minä suinkaan tarvitse apua. Olisi sopinut paremmin, että minä olisin lähettänyt hänelle semmoiset terveiset, koska minä olen mahtavampi meistä kahdesta ja koska minä taidan ensiksi päästä mereen.'
"Tuskin Isojoki oli saanut nämä terveiset, kun sen vastaus jo oli valmis. 'Sano nyt Fulujoelle!' huusi se metsälle, 'että minä haastan sen kilpasille. Jos se luulee olevansa minua mahtavampi, niin todistakoon sen juoksemalla kanssani kilpaa. Kumpi ehtii ensiksi mereen, on voittanut.'
"Terveiset kuultuaan vastasi Fulujoki: 'Minulla ei ole mitään riitaa Isojoen kanssa, ja minusta olisi ollut hauskempi kulkea rauhassa. Mutta minulla on niin paljon apua toivossa Fuluvaaralta, että olisi pelkurimaista olla suostumatta kilpailuun.'