"Näin alkoivat joet kilpailunsa. Ne kuohuivat eteenpäin vielä kiireemmin kuin ennen lepäämättä sen enempää kesällä kuin talvellakaan.
"Mutta näytti siltä kuin Isojoki olisi heti saanut katua kilpailuhaastettaan, sillä se kohtasi esteen, jota ei ollut saada voitetuksi. Sen tiellä oli vuori, jonka läpi se pääsi kulkemaan ainoastaan ahtaasta reiästä. Joki puristui kokoon ja kulki eteenpäin kuohuvana koskena, mutta monta vuotta sen täytyi kuluttaa ja kihnuttaa, ennen kuin se sai halkeaman laajenemaan kutakuinkin leveäksi uomaksi. Tämän kestäessä Isojoki kysyi, ainakin pari kertaa vuodessa, miten Fulujoen asiat olivat.
"'Sillä ei ole mitään hätää', vastasi metsä. 'Se on nyt yhtynyt
Görjokeen, joka saa vetensä Norjan tuntureilta.'
"Kerran taas Isojoen tiedusteltua Fulujoen asioita vastasi metsä:
"'Siitä ei tarvitse huolehtia, sillä se on juuri saanut avukseen
Hormundjärven.'
"Mutta Hormundjärven oli Isojoki itse aikonut anastaa. Kuultuaan, että järvi oli joutunut toisen saaliiksi, se suuttui niin, että murtautui vihdoinkin Trängsletin puristuksen läpi ja tuli siitä ulos niin äkäisenä ja kuohuvana, että tempasi mukaansa metsää ja maata enemmän kuin oikeastaan olisi tarvinnutkaan. Oli juuri kevät, ja se peitti tulvansa alle koko seudun Hykjebergin ja Väsabergin välillä, ja ennen kuin oli rauhoittunut se oli luonut sen laakson, jota kutsutaan Älvdaliksi.
"'Olisipa hauska kuulla, mitä Fulujoki sanoo tästä?' sanoi Isojoki metsälle.
"Fulujoki oli tällä välin kaivanut puhki Transtrandin ja Liman, mutta nyt se oli kauan aikaa seisonut paikoillaan Limedin edustalla ja etsinyt itselleen kiertoteitä, kun se ei uskaltanut heittäytyä jyrkkää vuoren rinnettä alas. Mutta kuultuaan, että Isojoki oli murtautunut Trängsletin läpi ja kaivanut Älvdalin laakson, se sanoi: Käyköön kuinka käy! Se ei voinut enää pysyä paikoillaan. Ja niin se heittäytyi Limedinkoskesta alas.
"Putous oli korkea, mutta se selviytyi sentään hengissä, ja sitten sujui kulku reipasta vauhtia. Se kaivoi Malungin ja Järnan, ja siellä sen onnistui houkutella Vanjoki mukaansa, vaikka se olikin kymmenen peninkulmaa pitkä ja vaikka se oli omin voimin kaivanut Vänjan suuruisen järven.
"Silloin tällöin se oli kuulevinaan merkillisen kovaa kohinaa.