"'Ei kai Isojoki jo syöksy mereen', sanoi se.
"'Eihän toki', sanoi metsä, 'kuulet kyllä juuri Isojoen kohinan, mutta se ei vielä ole meressä. Se on nyt saanut avukseen Skattungenin ja Orsajärven, ja siitä se on paisunut niin ylpeäksi, että se täyttää parhaillaan koko Siljanin järveä.'
"Se oli hauska uutinen Fulujoelle. Se ymmärsi, että jos Isojoki on eksynyt Siljanin laaksoon, se on joutunut kuin vankeuteen. Ja nyt Fulujoki uskoi varmasti joutuvansa mereen aikaisemmin kuin Isojoki.
"Tämän jälkeen Fulujoki alkoi kulkea verkkaisemmin. Keväällä se teki parhaan työnsä. Se nousi puiden latvusten ja hiekkamäkien tasalle, vieläpä ylemmäksikin, ja jälkeensä se jätti myllerretyn laakson. Sillä tavalla se kulki Järnasta Noosiin ja Noosista Flodaan. Flodasta se tuli Gagnefiin. Täällä oli jo ennestään aivan tasaista. Vuoret olivat väistyneet kauas, ja Fulujoen oli niin helppo päästä kulkemaan, että se heitti kaiken kiireen ja alkoi leikkisästi tehdä polvia ja mutkia aivan kuin se olisi ollut aivan nuori pieni puro.
"Mutta vaikka Fulujoki olikin unohtanut Isojoen, ei Isojoki ollut unohtanut Fulujokea. Joka päivä se oli täydessä työssä täyttääkseen Siljanin laaksoa ja päästäkseen siitä vapauteen jostakin paikasta, mutta laakso oli kuin äärettömän suuri amme, joka ei koskaan ottanut täyttyäkseen. Välistä näytti kuin joen olisi pitänyt panna veden alle koko Gesundavuori päästäkseen vankeudestaan. Se koetti murtautua Rättvikin kohdalla lävitse, mutta tiellä oli Lerdalinvuori. Viimein se pääsi läpi Leksandin kohdalla.
"'Älä sano mitään Fulujoelle, että minä olen päässyt irti!' sanoi
Isojoki metsälle, ja metsä lupasi olla vaiti.
"Isojoki otti mennessään mukaansa Injärven, ja sitten se kulki ylpeänä ja mahtavana Gagnefin läpi.
"Kun Isojoki tuli lähelle Gagnefin Mjälgeniä, näki se joen, joka virtaili leveänä, komeana ja kirkasvetisenä ja työnsi tieltään metsät ja hiekkaharjut niin helposti kuin se olisi ollut vain leikintekoa. 'Mikäs komea joki tuo on?' sanoi Isojoki. Mutta nyt sattui, että Fulujoki kysyi juuri samaa. 'Mikäs joki se on tuo, joka tulee pohjoisesta päin niin jalona ja mahtavana? Enpä olisi ikinä uskonut saavani nähdä niin mahtavaa ja voimakasta jokea!'
"Silloin sanoi metsä niin kovasti, että molemmat joet sen kuulivat: 'Koska nyt olette kehuneet ja kiittäneet toisianne, niin etteköhän yhtyisi ja koettaisi yksissä tuumin pyrkiä merta kohti.'
"Se näytti miellyttävän molempia jokia. Mutta esteenä oli, ettei kumpikaan tahtonut luopua omasta nimestään ja ottaa toisen nimeä. Sen vuoksi olisi tuskin tullut mitään niiden yhtymisestä, ellei metsä olisi ehdottanut, että ne ottaisivat uuden nimen, joka ei ollut kumpaisenkaan.