"Talonpojan löytämä malmisuoni kulki aivan maan pinnalla, niin ettei ollut ollenkaan vaikeaa louhia malmia. Talonpoika laahasi renkeineen puita metsästä, he laittoivat suuren rovion malmivuorelle ja sytyttivät sen. Silloin kivet halkeilivat lämpimästä, niin että malmi tuli esiin. Sitten he kuumensivat malmikappaleita monessa tulessa, kunnes saatiin esiin kupari, joka puhdistettiin kuonasta.
"Ennen vanhaan käyttivät ihmiset kuparia melkein vielä enemmän kuin nyt. Se oli haluttua ja hyödyllistä tavaraa, ja kaivoksen omistajasta, talonpojasta, tuli upporikas. Hän rakensi itselleen suuren ja komean talon kaivoksen läheisyyteen ja nimesi sen pukin mukaan Koorarvetiksi. Kun hän ajoi Tursongin kirkolle, oli hänen hevosensa hopeakengässä; ja tyttärensä häihin hän panetti olutta kahdestakymmenestä tynnöristä maltaita ja paistatti vartailla kymmenen suurta härkää.
"Siihen aikaan ihmisten oli tapana pysyä kotipuolessaan, eivätkä uutiset lentäneet ympäri maailmaa niin helposti kuin tätä nykyä. Mutta huhu siitä, että oli löydetty suuri kuparikaivos, tuli kuitenkin monen tietoon; ja ne, joilla ei ollut parempaa tekemistä, vaelsivat Taalainmaahan. Koorarvetissa otettiin kaikki köyhät matkamiehet hyvin vastaan. Talonpoika otti heidät palvelukseensa, maksoi heille hyvän palkan ja louhitutti heillä malmia. Sitä oli yllin kyllin, ja kuta useampia palvelijoita hän voi panna työhön, sitä rikkaammaksi hän tuli.
"Mutta eräänä iltana tapahtui, että neljä reipasta miestä, kullakin vuorikuokka olalla, tuli Koorarvetiin. Heidät otettiin ystävällisesti vastaan kuten kaikki muutkin, mutta kun talonpoika kysyi, tahtoisivatko he ruveta hänen työhönsä, vastasivat he jyrkästi, etteivät tahtoneet. 'Me aiomme louhia malmia omaan laskuumme', sanoivat he. — 'Taitaa kuitenkin olla niin, että tämä malmivuori on minun', sanoi talonpoika. — 'Emme aiokaan louhia sinun kaivoksestasi', vastasivat vieraat. 'Vuori on iso, ja se, mikä on aitaamattomassa erämaassa, on meidän yhtä hyvin kuin sinunkin.'
"Sen enempää ei siitä asiasta puhuttu, ja talonpoika osoitti edelleenkin vieraanvaraisuutta vastatulleille. Varhain seuraavana aamuna nämä lähtivät työhön ja löysivät kuparimalmia vähän kauempaa ja alkoivat sitä louhia. Kun he olivat tehneet työtä muutamia päiviä, tuli talonpoika heidän luokseen. 'Tässä on hyvää malmia tässä vuoressa', sanoi hän. — 'Hyvää on, saa siinä moni mies hikoilla, ennen kuin tämä aarre on maasta nostettu', sanoi joku vieraista. — 'Kyllä varmasti', sanoi talonpoika, 'mutta on se nyt niinkin, että teidän pitäisi maksaa minulle veroa siitä malmista, jota louhitte, minun ansiotani näet on, että täällä voidaan harjoittaa vuoriteollisuutta.' — 'Emme ymmärrä, mitä tarkoitat', sanoivat miehet. — 'Minä olen älyni avulla vapauttanut vuoren', sanoi talonpoika ja kertoi heille jätittäristä ja toisen tyttären paremmasta osasta.
"Miehet kuuntelivat hyvin tarkkaan kertomusta, mutta näyttivät kiinnittävän huomiotaan aivan toiseen kohtaan kertomuksessa kuin talonpoika oli odottanut. 'Onko varmaa, että toinen jätitär on vaarallisempi kuin se, jonka sinä kohtasit?' sanoivat he. — 'En luule hänen teitä armahtavan', sanoi talonpoika.
"Näin sanottuaan hän lähti heidän luotaan, mutta piti heitä silmällä, ja hetken kuluttua hän näki heidän lakkaavan työstään ja painuvan metsään päin.
"Kun Koorarvetissa sinä päivänä syötiin illallista, kuului kauheaa susien ulvontaa metsästä. Petojen ulvonnan lomasta kuului ihmisten huutoja. Talonpoika nousi kohta, mutta rengeillä ei näyttänyt olevan halua seurata häntä. 'Saattaa olla parhaiksi sille rosvojoukkueelle, että joutuvat susien saaliiksi', sanoivat palvelijat. 'Kyllä meidän täytyy auttaa hädänalaisia', sanoi talonpoika ja otti mukaansa kaikki viisikymmentä renkiään.
"He näkivät heti kauhean suuren lauman susia, jotka tappelivat toistensa kanssa saaliista. Rengit ajoivat ne tiehensä ja löysivät maasta neljä ihmisruumista, jotka olivat niin pahasti revityt, ettei niitä olisi tunnettu, jollei niiden vieressä olisi nähty neljää kaivoskuokkaa.
"Sen jälkeen pysyi kuparivuori yhden miehen käsissä aina talonpojan kuolemaan saakka, jolloin se joutui hänen pojilleen. Nämä tekivät yhteisesti työtä kaivoksessa, mutta vuosittain louhitun malmin he jakoivat kokoihin, vetivät niistä arpaa ja sulattivat sitten malmin kukin omissa uuneissaan. Heistä tuli kaikista mahtavia vuorimiehiä, ja he rakensivat itselleen suuria ja komeita taloja. Ensimmäinen kaivos hylättiin pian, ja louhiminen siirrettiin muihin osiin vuorta. Yhä useammat ja useammat vuorimiehet pääsivät osallisiksi kaivoksesta. Jotkut asuivat aivan lähellä sitä, toisilla oli talonsa ja sulatusuuninsa siellä täällä ympäristössä. Syntyi mahtava yhdyskunta, jota ruvettiin nimittämään Ison Kuparivuoren kaivosseuduksi.