"Lintujen kuningas!" huusi poika. "Minä en ole unohtanut, että sinä kerran veit minut takaisin villihanhien luo ja että sinä säästit valkoisen hanhikukon hengen. Sano, voinko minä millään tavalla auttaa sinua?"
Gorgo tuskin nosti päätään. — "Älä häiritse minua, Peukaloinen!" sanoi hän. "Minä istun ja uneksin, että leijailen vapaana ylhäällä ilmassa. Minä en tahdo olla hereillä." — "Sinun pitää liikkua ja katsoa, mitä ympärilläsi tapahtuu", neuvoi poika. "Muuten sinä käyt yhtä kurjan näköiseksi kuin nuo muut kotkat." — "Toivon, että olisin niinkuin he. He ovat niin kaukana unelmissaan, ettei mikään enää voi häiritä heitä", sanoi kotka.
Yöllä, kun kaikki kotkat nukkuivat, kuului rapinaa teräsverkossa, joka peitti heidän häkkinsä katon. Vanhat ja tylsistyneet kotkat eivät häiriytyneet melusta, mutta Gorgo heräsi. "Kuka siellä? Kuka siellä katossa liikkuu?" kysyi hän.
"Se on Peukaloinen", vastasi poika. "Minä istun täällä ja viilaan poikki teräslankoja, että sinä pääsisit lentämään tiehesi."
Kotka kohotti päätään ja näki kesäyön valossa pojan istuvan ja viilaavan teräslankaverkkoa, joka oli pingoitettu häkin yli. Hänessä heräsi hetken toivo, mutta sitten hän taas joutui epätoivon valtaan. "Minä olen suuri lintu, Peukaloinen", sanoi hän. "Et sinä jaksa viilata poikki niin monta lankaa, että minä mahdun ulos. On parasta, että lakkaat ja annat minun olla rauhassa." — "Nuku sinä vain äläkä välitä minusta!" sanoi poika, "Minä en saa tätä valmiiksi tänä yönä enkä vielä ensi yönäkään, mutta minä tahdon kuitenkin koettaa pelastaa sinut, sillä täällähän sinä aivan menehdyt."
Gorgo vaipui uneen, mutta kun hän heräsi seuraavana aamuna, hän näki heti, että poika oli viilannut poikki useita teräslankoja. Sinä päivänä hän ei enää näyttänyt niin raukealta kuin edellisinä päivinä. Hän levitteli siipiään ja hyppeli puitten oksilla verryttääkseen jäykistyneitä jäseniään.
Eräänä varhaisena aamuna, juuri kun ensimmäinen aamurusko syttyi taivaalla, Peukaloinen herätti kotkan.
"Koeta nyt, Gorgo!" sanoi hän.
Kotka katsahti ylös. Peukaloinen oli todellakin viilannut poikki niin monta lankaa, että teräslankaverkossa oli suuri aukko. Gorgo liikautti siipiään ja hypähti sinne ylös. Pari kertaa hän yritti turhaan ja putosi takaisin häkkiin, mutta viimein hänen onnistui päästä vapauteen.
Hän kohosi uljaassa lennossa pilviin. Pikku Peukaloinen istui ja katseli hänen jälkeensä surullisin silmin ja toivoi, että joku vapauttaisi hänetkin.