"Olipa toki hyvä, että me tulimme tänne", sanoivat lapset. "Tulimme viime tingassa." Ja he olivat hirveästi olevinaan.
Lasten työskennellessä vuorella liikkuivat isät ja äidit kotiaskareissaan, ja jonkin ajan kuluttua he alkoivat arvella, kuinkahan lapset siellä oikein tulivat toimeen. Tietysti oli ihan jonninjoutavaa, että semmoiset istuttivat metsää, mutta onhan kuitenkin hauskaa mennä katsomaan, miten se käy. Eikä aikaakaan, niin olivat isät ja äidit matkalla metsään. Tultuaan karjauralle he tapasivat useita naapureita. "Menettekö tekin kulolle?" — "Niinpä tässä arveltiin." — "Lapsiako katsomaan?" — "Niin, katsomaan, mitä ne siellä toimivat." — "Se nyt on tietysti vain leikintekoa." — "Eivät ne semmoiset taida saada montakaan puuta istutetuksi." — "Olemme ottaneet kahvipannut mukaan, että ne saavat vähän lämmintä, kun ovat saaneet koko päivän elää kylmällä ruoalla."
Niinpä tulivat isät ja äidit vuorelle, ja ensin he ajattelivat vain sitä, kuinka kauniilta näyttivät kaikki nuo harmaalle kalliolle hajaantuneet rusoposkiset pienokaiset. Mutta sitten he alkoivat tarkastella lasten työskentelyä, kuinka toiset istuttelivat taimia ja kuinka toiset vetivät vakoja ja kylvivät siemeniä ja kuinka muutamat nyhtivät pois kanervaa, että se ei tukehduttaisi pieniä puita. Ja he näkivät, että lapset tekivät työtä tosissaan ja olivat niin innoissaan, että tuskin joutivat nostamaan silmiään maasta.
Isät seisoivat siinä vähän aikaa ja katselivat lasten työtä, mutta alkoivat sitten repiä kanervaa maasta. Niin kuin leikillä vain. Lapset neuvoivat, sillä he tiesivät, miten oli tehtävä, ja saivat nyt näyttää taitoaan isälle ja äidille.
Kävi lopulta niin, että kaikki aikaihmiset, jotka olivat tulleet katsomaan lapsia, osallistuivat työhön. Nyt tuli tietysti vielä hauskempaa kuin äsken oli ollut. Ja hetken kuluttua lapset saivat vielä enemmän apua.
Siellä ylhäällä tarvittiin työkaluja ja pari pitkäkoipista poikaa lähetettiin kylään noutamaan kuokkia ja lapioita. Kun he juoksivat talojen ohi, tulivat kotiin jääneet kysymään: "Mikä on hätänä? Onko tapahtunut jokin onnettomuus?" — "Eikö mitä, mutta koko pitäjä on tuolla kulolla istuttamassa metsää." — "Jos siellä on koko pitäjä, niin ei kai meidänkään sovi jäädä kotiin."
Ja niin tuli ihmisiä tulvimalla palaneelle vuorelle. Ensin he seisoivat paikoillaan vähän aikaa ja katselivat, sitten he eivät enää voineet olla yhtymättä työtä tekevien joukkoon. Sillä voihan olla hauska kylvää peltonsa ja keväällä jo ajatella viljaa, joka maasta kasvaa, mutta tämä on vieläkin houkuttelevampaa. Tästä kylvöstä ei nouse vain heikkoja korsia, vaan voimakkaita puita, joilla on korkeat rungot ja mahtavat oksat. Tästä ei kypsy vain vuotuinen vilja, vaan monen vuoden kasvillisuus. Siitä herää eloon sääskien surina ja rastaan laulu ja metson soitto ja kaikenlainen elämä autiolla kulolla. Ja sitten se on kuin todellinen muistopatsas tuleville sukupolville. Niille olisi voitu jättää perinnöksi kalju, alaston ylänkö, ja nyt ne sensijaan saavat periä komean metsän. Ja miettiessään tätä kaikkea jälkeentulevat ymmärtävät esi-isiensä olleen hyviä ja järkeviä ihmisiä, ja he ajattelevat heitä kunnioittaen ja kiitollisina.
XL
PÄIVÄ HELSINGLANNISSA
Suuri vihreä lehti