"Johan toki. Juuri sitähän he toivoivatkin.
"'Silloin tehdään näin', sanoi isä. 'Te tiedätte, että tämän pienen lammikon pohjoispuolella, jota nimitetään Venneriksi, on meillä ulkopalsta, joka on niin täynnä mättäitä ja kiven mukuloita, ettei meillä siitä ole mitään hyötyä. Ottakaa huomenna kukin auranne ja menkää sinne ja kyntäkää niin paljon kuin päivässä ehditte. Illan tultua käyn katsomaan, kuka teistä on suorittanut parhaan työn.'
"Aurinko oli tuskin noussut seuraavana aamuna, kun veljekset seisoivat valmiina hevosineen ja auroineen. Ihan iloissaan katseli, kuinka he ajoivat työmaalleen. Hevoset oli harjattu kiiltäviksi, auran lehdet välkkyivät ja terät oli sileiksi tahkottu. He laskivat täyttä laukkaa, kunnes tulivat Vennerin rantaan. Silloin kääntyi heistä pari miestä syrjään, mutta vanhin ajoi suoraan eteenpäin. 'En minä pelkää tuommoista pikku rapakkoa', sanoi hän Venneristä.
"Kun toiset näkivät, että hän oli näin rohkea, eivät hekään tahtoneet olla pekkaa pahempia. He asettuivat aurojen päälle ja ajoivat veteen. Heillä oli isot hevoset, ja kesti hyvän aikaa, ennen kuin niiden täytyi antautua uimasille. Aurat kelluivat veden pinnalla, mutta ei ollut helppoa pysyä niiden päällä. Muuatta veti aura perässään, muutaman täytyi kahlata, mutta kaikki he pääsivät yli ja alkoivat heti kyntää ulkopalstaa, joka ei ollut mikään muu kuin se maa-alue, jota sittemmin on ruvettu nimittämään Vermlanniksi ja Daliksi. Vanhimman osaksi joutui keskivaon kyntäminen, häntä lähinnä olevat asettuivat hänen sivuilleen, heitä nuoremmat sijoittuivat laitimmaisiksi ja molemmat nuorimmat kyntivät kumpikin omaa vakoaan, toinen ulkopalstan läntisellä reunalla, toinen sen itäisellä.
"Vanhin veli kynti aluksi suoran ja leveän vaon, sillä maa lähellä Venneriä oli melko tasaista ja helposti viljeltävää. Mutta pian hänen tielleen tuli kivi niin suuri, ettei hän voinut päästä sen ohi, vaan hänen täytyi nostaa aura sen päälle. Sitten hän painoi auran kärjen maahan ja avasi leveän ja syvän vaon. Mutta hetken kuluttua hän tuli niin kovaan maahan, että hänen oli nostettava auraa. Niin sattui vielä toisenkin kerran, ja häntä harmitti, ettei hän saanut vakoaan joka kohdasta yhtä leveäksi ja hyväksi. Viimein maa kävi niin kivikovaksi, että hänen täytyi tyytyä vain sen raapimiseen. Sillä tavoin hän tuli kuitenkin ulkopalstan pohjoiselle rajalle ja istuutui siihen odottamaan isäänsä.
"Toinenkin veli alkoi kyntää leveätä ja syvää vakoa ja sattui löytämään hyvän paikan mättäiden välissä, niin että voi jatkaa työtään keskeyttämättä. Siellä täällä hän ajoi muutamien luolien läpi, ja mitä pohjoisemmaksi hän tuli, sitä useampia mutkia täytyi hänen tehdä ja sitä kapeammaksi vako kävi. Mutta hän oli päässyt niin hyvään vauhtiin, ettei pysähtynyt edes rajalle, vaan ajoi hyvän matkaa kauemmaksikin kuin olisi tarvinnut.
"Kolmaskin veli, hän, joka oli vanhimman vasemmalla puolella, onnistui alussa hyvin. Hän sai kynnetyksi vaon, joka oli kaikkien toisten vakoa leveämpi, mutta pian hän tapasi niin kehnoa maata, että hänen oli pakko väistää länteenpäin. Niin pian kuin oli mahdollista hän ajoi taas pohjoista kohti, kynti sekä leveältä että syvään, mutta sai pysähtyä paljon ennen kuin oli päässyt rajalle. Kun hän ei tahtonut jäädä siihen, hän käänsi hevosensa ja poikkesi toisaanne. Mutta hetken kuluttua hän oli semmoisessa umpikujassa, että hänen oli pakko pysähtyä. 'Tästä vaosta varmaankin tuli kaikista kehnoin', hän ajatteli istuutuessaan auransa päälle isää odottamaan.
"Mitäpä heistä kaikista kertomaan. He suoriutuivat kaikki kuin miehet. Keskeltä kyntäminen oli ollut vaikeaa, mutta niillä, jotka ahersivat idässä ja lännessä, oli vielä vaikeampaa, sillä tuolla loitompana oli maa niin täynnä kiviraunioita ja soita, että oli mahdotonta ajaa suoria ja tasaisia vakoja. Kahdesta nuorimmasta saattaa sanoa, että he vain kääntyivät ja koukkuilivat, mutta hyvää jälkeä siinä syntyi heiltäkin.
"Illan tultua kaikki seitsemän veljestä istuivat uupuneina ja alakuloisina kukin vakonsa päässä odottamassa.
"Niin tuli isä astellen katsomaan. Hän meni ensin sen luo, joka oli kyntänyt lännimmäisenä. 'Iltaa!' sanoi isä tullessaan. 'Kuinka työ on sujunut?' — 'Huonosti', vastasi poika. 'Pahan maan te annoitte kynnettäväksemme!' — 'Sinähän istut selin työmaahasi', sanoi isä. 'Katsohan taaksesi, niin näet, että olet saanut aikaan enemmän kuin luuletkaan.'