"Ja kun poika katsahti taakseen, niin hän huomasi, että siihen, missä hänen auransa oli kulkenut, oli syntynyt komeita laaksoja ja laaksojen pohjaan järviä, ja kauniita metsäisiä rinteitä. Hän oli mennessään kääntänyt nurin hyvän osan Dalin ja Nordmarkin kihlakuntaa Vermlannissa ja kyntänyt esiin Laksjön ja Lelongin ja Stora Leen järvet ja kaksi Silajärveä, niin että isällä oli kyllä syytä olla häneen tyytyväinen.
"'Mennäänpäs nyt katsomaan, mitä muut ovat toimittaneet', sanoi isä. Se poika, jonka luo he tulivat — hän oli järjestyksessä viides — oli kyntänyt Jössen kihlakunnan ja Glefsfjolenin järven. Kolmas poika oli kyntänyt Värmelenin, vanhin Fryksdalin ja Frykenijärvet, häntä lähin Älvdalenin ja Klarjoen. Viides oli saanut ponnistaa kaikki voimansa Bergslagenissa ja oli kyntänyt Yngenin ja Daglösenin ynnä muita pikku järviä. Kuudes oli noudattanut kummallista väylää. Ensin hän oli raivannut sijaa suurelle Skagernin järvelle, sitten hän oli kulkenut kaitaista uomaa, johon Letälvenin joki oli asettunut, ja sitten hän oli sattunut menemään rajan yli ja pistellyt auransa kärjellä joukon pikku järviä Vestmanlannin kaivosseutuun.
"Tarkastettuaan kynnöksen isä sanoi, että he hänen ymmärtääkseen olivat tehneet työnsä niin hyvin, että hän voi olla siihen tyytyväinen. Maa ei nyt enää ollut erämaata, vaan saattoi sitä hyvin viljellä. He olivat luoneet monta kalaista järveä ja hedelmällisiä laaksoja. Jokiin ja virtoihin oli tullut putouksia, jotka voivat pyörittää myllyjä, sahoja ja pajoja, vakojen välissä harjuilla oli tilaa metsälle, josta sai poltto- ja hiilipuita, ja nythän voitiin tehdä teitä Bergslagenissa oleviin rautamalmiseutuihin.
"Pojat olivat hyvillään tämän kuullessaan, mutta nyt he tahtoivat myöskin kuulla, kenen vako oli paras.
"'Tämmöisissä kynnöksissä', sanoi isä, 'on tärkeämpää, että kaikki vaot sopivat hyvin toisiinsa kuin että yksi on parempi kuin toinen. Minä luulen, että sen, joka joutuu Nordmarkin ja Dalin kaitaisille järville, täytyy myöntää harvoin nähneensä mitään kauniimpaa. Mutta kuitenkin hän jäljestäpäin ilokseen katselee noita valoisia, hedelmällisiä seutuja Glefsfjolenin ja Värmelenin ympärillä. Elettyään siellä aukeassa ja iloisessa seudussa vähän aikaa hän muuttaa mielellään pitkiin ja ahtaihin laaksoihin Frykenin ja Klarjoen varsilla, ja jos hän kyllästyy niihinkin, hän ilostuu tavatessaan nuo Bergslagenin monenmuotoiset järvet, jotka mutkittelevat ja luikertelevat ja joita on niin monta, ettei kukaan voi niistä lukua pitää. Niiden sokkeloista päästyään hän varmaan ilostuu kohdatessaan niin suuren ja avaran ulapan kuin Skagernin. Ja nyt minä sanon teille, että poikien laita on sama kuin vakojen. Ei kenenkään isän mieltä ilahduta, että yksi on parempi kuin toinen. Mutta jos hän voi yhtä suuresti iloiten luoda silmänsä nuorimmasta vanhimpaan, niin täyttää rauha hänen mielensä.'"
XLIX
PIENI HERRASKARTANO
Torstaina lokakuun 6. p:nä.
Villihanhet seurasivat Klarjokea aina Munkforsin tehtaalle saakka. Sitten he poikkesivat länteenpäin Fryksdalenia kohti. Ennen kuin he olivat ehtineet Frykenin järvelle, alkoi pimetä, ja he laskeutuivat vetiselle nevalle erään metsäisen kukkulan laelle. Neva oli kyllä hyvä yösija villihanhille, mutta pojasta oli siinä kylmää ja koleaa, ja hän tahtoi hakea itselleen paremman nukkumapaikan. Ollessaan vielä ilmassa hän oli nähnyt, että harjun alla oli taloja, ja hän riensi sinnepäin.
Matka oli pitempi kuin hän oli luullutkaan, ja monta kertaa hän oli jo kääntyä. Mutta viimein metsä harveni hänen ympärillään, ja hän joutui maantielle, joka kulki metsän reunaa. Tieltä vei kaunis koivukuja muutamaan taloon, ja hän lähti kulkemaan sinnepäin.