Hän muisteli parhaillaan joulutorttuja ja muita makeita, kun kyytimies pysähdytti hevosen puistokujan päähän, niinkuin hän oli pyytänyt. Vaunuissa istuja säpsähti kuin unesta heräten. Oli kaameaa olla yksin iltamyöhällä, kun juuri oli uneksinut olevansa omaistensa keskessä. Astuttuaan vaunuista ja lähdettyään kulkemaan käytävää tullakseen huomaamatta vanhaan kotiinsa tuntui hänestä ero entisyyden ja nykyisyyden välillä niin raskaalta, että teki mieli kääntyä takaisin. "Mitäpä hyödyttikään tulla tänne? Eihän täällä kuitenkaan ole niinkuin oli ennen vanhaan", hän ajatteli.
Mutta kun nyt kerran oli tullut näin pitkälle, niin oli kai kaikki kuitenkin nähtävä, ja hän jatkoi kävelyään, vaikka tunsikin tulevansa askel askeleelta yhä surullisemmaksi.
Hän oli kuullut sanottavan, että talo oli hyvin rappeutunut ja muuttunut, ja saattoipa ollakin niin. Mutta sitä hän ei voinut huomata tänä iltana. Hänestä oli päinvastoin kaikki entisellään. Tuossa on lammikko, joka hänen nuoruudessaan oli ollut ruutanoita täynnä, joita ei kukaan uskaltanut pyytää, kun isä tahtoi, että ruutanoiden täytyi olla rauhassa siinä, missä olivat. Tuossa on renkitupa ja aitta ja talli ja vellikello ja viiritanko. Ja pihamaa rakennuksen edustalla on yhäkin kuin aidattu alue, josta ei ole näköalaa minnekään päin, niinkuin oli ollut isänkin aikana, sillä isä ei ollut hennonut hakkauttaa maahan ainoaakaan pensasta.
Hän pysähtyi suuren, portin pielessä seisovan vaahteran varjoon ja katseli ympärilleen. Ja hänen siinä seisoessaan tapahtui se ihme, että parvi kyyhkysiä laskeutui maahan hänen viereensä.
Hän tuskin uskoi niitä oikeiksi linnuiksi, sillä eihän kyyhkysillä ole tapana liikkua auringon laskun jälkeen. Luultavasti oli kaunis kuutamo herättänyt ne. Ne olivat kai luulleet, että oli päivä, ja olivat lentäneet hänen luokseen ikään kuin häneltä tietä kysyäkseen.
Hänen vanhempiensa aikana oli talossa ollut tavattomasti kyyhkysiä, sillä isä oli erityisesti suojellut myöskin kyyhkysiä. Hän tuli pahalle tuulelle, kun vain puhuttiinkaan kyyhkysten teurastamisesta. Tulija ihastui kovasti siitä, että nuo kauniit linnut olivat tulleet häntä vastaan hänen vanhassa kodissaan. Kukapa tietää, eivätkö kyyhkyset ehkä sittenkin olleet lähteneet yöllä lentoon osoittaakseen hänelle, etteivät olleet unohtaneet, että heillä täällä oli hyvä koti? Vai oliko isä lähettänyt nuo linnut tuomaan häneltä terveisiä, ettei tuntuisi ikävältä ja yksinäiseltä tulla vanhaan kotiin?
Hänen tätä ajatellessaan heräsi hänessä niin voimakas kaipuu vanhoihin aikoihin, että hänen silmänsä kyyneltyivät. Hyviä päiviä he olivat viettäneet tässä paikassa. Työtä oli tehty, mutta olihan ollut juhliakin. Päivisin oli aherrettu, mutta iltaisin oli kokoonnuttu lampun ympärille ja luettu Tegnériä ja Runebergiä, rouva Lenngreniä ja mamselli Fredrika Bremeriä. Oli viljelty ruista, mutta myöskin ruusuja ja jasmiineja; oli kehrätty pellavaa, mutta kehrätessä oli laulettu kansanlauluja. Oli päntätty päähän historiaa ja kielioppia, mutta oli myöskin näytelty ja kirjoiteltu runoja, oli seisottu keittiössä ja valmistettu ruokaa, mutta oli osattu soittaa myöskin klaveeria ja kitaraa ja viulua ja pianoa. Oli istutettu kaalia ja naurista ja hernettä ja papuja puutarhaan, mutta heillä oli ollut toinenkin, joka oli täynnä omenia ja päärynöitä ja kaikenlaisia marjoja. Oli eletty muista erillään, mutta juuri sen vuoksi oli muistiin tarttunut niin paljon satuja ja tarinoita. Oli kuljettu kotikutoisissa vaatteissa, mutta senpä vuoksi oli voitu viettää huoletonta ja muista riippumatonta elämää.
"Ei missään maailmassa osata elää niin hyvin kuin minun nuoruudessani osattiin elää tämmöisessä pienessä herraskartanossa", hän ajatteli. "Oli tarpeeksi työtä ja tarpeeksi vaihtelua ja iloa joka päivä. Kovin tekisi mieleni tulla tänne takaisin. Nähtyäni paikan on raskasta täältä lähteä."
Ja niin hän kääntyi kyyhkysparven puoleen ja sanoi niille, samalla kun sanoi itselleen: "Ettekö menisi takaisin isän luo sanomaan hänelle, että ikävöin kotiin? Olen jo tarpeeksi kauan harhaillut vieraissa paikoissa. Kysykää häneltä, eikö hän voisi järjestää niin, että saisin muuttaa tänne takaisin?"
Tuskin hän oli sen sanonut, kun kyyhkysparvi lehahti lentoon ja lensi pois. Hän koetti seurata sitä silmillään, mutta se katosi samassa. Oli kuin koko tuo valkea lauma olisi haihtunut välkkyvään ilmaan.