"Odottakaa, odottakaa! Kohta saatte nähdä, miltä suurin osa maailmaa näyttää", olivat vanhat vastanneet.
Kun villihanhet olivat lentäneet Hallandsåsin harjun yli ja tulleet vähän matkaa Skooneen, huusi Akka: "Katsokaa nyt alas! Katsokaa ympärillenne! Tämän näköistä on ulkomailla!"
Juuri silloin he kulkivat Söderdalin yli. Tuo pitkä harju kasvoi pitkin pituuttaan pyökkimetsää, ja metsästä yleni kauniita tornilinnoja. Puiden välissä käyskenteli kauriita laitumella ja metsäniityillä hyppelehti jäniksiä. Metsästäjän torvet kajahtelivat ja koirien terävä haukunta kuului lentävän lintulauman luo. Leveät tiet halkoivat metsän ja niillä ajeli herroja ja naisia välkkyvissä vaunuissa tai ratsasti komeilla hevosilla. Ringsjön järvi oli kukkulan juurella, ja vanha Bosjön luostari oli kapealla kannaksella. Halki harjun kulki Skäralidin rotko, jonka pohjassa oli joki ja jonka kallioseinät olivat pensaiden ja puiden peitossa.
"Onko ulkomailla tämän näköistä? Onko ulkomailla tämän näköistä?" kysyivät hanhenpojat. — "Tämän näköistä siellä on, kun on metsäisiä harjuja", huusi Akka, "mutta ei usein. Odottakaa, niin saatte nähdä, millaista siellä useimmittain on!"
Akka vei laumansa yhä etelämmäksi suurelle Skoonen tasangolle. Sielläpä oli leveitä peltoja, oli sokerijuurikasmaita, joilla juurikkaiden nostajat liikkuivat pitkissä riveissä, oli matalia valkaistuja ja umpinaisia taloja, oli lukemattomia pieniä valkeita kirkkoja, oli rumia harmaita sokeritehtaita, oli pikkukaupunkien kokoisia kauppaloita rautatieasemien ympärillä. Siellä oli turvepehkusoita pitkiin riveihin asetettuine turvepehkukokoineen, oli kivihiilikaivoksia mustine hiilikokoineen; tiet kulkivat leikeltyjen satamakujien välitse, ristiin rastiin kulkevat rautatiet olivat kuin tasangolle levitetty verkko. Pieniä pyökkireunaisia tasankojärviä kimalteli siellä täällä ja kunkin luona oli komea herraskartano. "Katsokaa nyt! Katsokaa tarkkaan!" huusi johtajahanhi. "Tämän näköistä on ulkomailla Itämeren rannalta aina korkeisiin vuoriin asti, ja niitä edempänä emme ole koskaan käyneet."
Kun hanhenpojat olivat nähneet tasangon, vei johtajahanhi heidät Öresundin rannalle, veteliä niittyjä laskeutui siellä hiljalleen merta kohti ja rannoille oli patoutunut mustunutta ruokolevää pitkiksi penkereiksi. Paikoitellen oli korkeita rantavalleja ja toisin paikoin lentohiekkakenttiä, joissa hiekka oli ajautunut särkiksi ja kukkuloiksi. Rannalla oli kalastajakyliä, ja niissä aina pitkä rivi samalla tavalla rakennettuja ja yhtä suuria tiilitaloja; kylän edessä pieni majakka aallonmurtajan päässä, ja ruskeita verkkoja riippui kuivamassa rannalla. "Katsokaa alas! Tähystäkää tarkkaan!" sanoi Akka. "Tämän näköistä on ulkomaan ranta."
Lopuksi johtajahanhi pistäytyi parissa kaupungissakin, missä oli äärettömän korkeita tehtaanpiippuja, syviä katuja korkeiden savuttuneiden talojen välissä, oli suuria kauniita puistoja ja kävelypaikkoja, oli satamia laivoja täynnä, oli vanhoja linnoituksia ja linnoja ja vanhanaikaisia kirkkoja.
"Tämän näköisiä ovat ulkomaan kaupungit, vaikka ne ovat paljon suurempia", sanoi johtajahanhi. "Mutta nämä kai kasvavat niinkuin tekin."
Näin kuljeskeltuaan Akka laskeutui eräälle suolle Vemmenhögin kihlakunnassa. Ja poika ajatteli, että Akka ehkä oli kuljetellut häntä tämän päivän Skoonessa näyttääkseen, että hänen maansa oli yhtä hyvä kuin mikä muu maa tahansa ulkomailla. Mutta sitä hänen ei olisi tarvinnut tehdä. Poika ei ajatellut, oliko maa rikas vai köyhä. Niin pian kuin hän oli nähnyt ensimmäisen satamapenkereen ja ensimmäisen ristikkohuoneen, oli koti-ikävä alkanut pakottaa hänen sydäntään.