Siitä poika ilostui kovin, ja haikarasta ja hänestä tuli hyvät ystävät. Akkakin oli hänelle hyvin ystävällinen ja silitteli useita kertoja vanhaa päätään hänen käsivarteensa ja ylisteli häntä siitä, että hän oli auttanut niitä, jotka olivat hädässä.
Mutta se on sanottava pojan kunniaksi, ettei hän tahtonut ottaa vastaan kunniaa, jota hän ei ollut ansainnut. "Ei, Akka muori", hän sanoi, "älkää luulko, että minä houkuttelin harmaita auttaakseni mustia. Minä tahdoin vain näyttää herra Ermenrichille, että minäkin kelpaan johonkin." Tuskin hän oli sen sanonut, kun Akka kääntyi ja kysyi haikaralta, luuliko tämä, että olisi viisasta viedä Peukaloista muiden mukana Kullabergille. "Minä tarkoitan, että me voimme luottaa häneen niinkuin itseemme", hän sanoi. "Varmaankaan ei hän ole antava meitä ilmi ihmisille." Haikara kehoitti heti hyvin innokkaasti ottamaan mukaan Peukaloisen. "Totta kai teidän pitää ottaa Peukaloinen mukaanne Kullabergiin, Akka-muori", hän sanoi. "Onhan onni, että voimme palkita häntä kaikesta siitä vaivasta, mitä hän viime yönä näki meidän tähtemme. Ja koska minua vielä harmittaa, että minä eilisiltana en kohdellut häntä sopivalla tavalla, niin minä itse kannan hänet selässäni kokouspaikalle."
Ei ole juuri mitään, joka maistuisi makeammalle kuin saada kiitosta semmoisilta, jotka itse ovat viisaita ja eteviä, eikä poika varmaankaan koskaan ollut tuntenut itseään iloisemmaksi kuin nyt, kun villihanhi ja haikara puhuivat hänestä tällä tavalla.
Poika matkusti siis Kullabergiin ratsastaen haikaran selässä. Vaikka hän pitikin sitä suurena kunniana, se tuotti kuitenkin hänelle suurta pelkoa sentähden, että herra Ermenrich oli ylen mainio lentäjä ja antoi mennä aivan toista vauhtia kuin villihanhet. Kun Akka lensi tietään suoraan ja tasaisesti, teki haikara huvikseen kaikenlaisia lentotemppuja. Hän milloin lepäsi liikkumattomana äärettömässä korkeudessa siivet levällään, milloin heittihe alaspäin semmoista vauhtia, että tuntui siltä kuin hän syöksyisi maahan avuttomasti kuin kivi, milloin hän huvittelihe lentämällä Akan ympäri suurissa ja pienissä ympyröissä niinkuin tuulispää. Poika ei ollut koskaan ennen ollut mukana semmoisessa, ja vaikka hän istui jatkuvan kauhun vallassa, täytyi hänen kuitenkin myöntää, ettei hän ollut ennen tiennyt, mitä hyvä lento on.
Ainoastaan yhden kerran pysähdyttiin matkan kestäessä, ja se tapahtui silloin, kun Akka Vombsjön luona yhtyi matkatovereihinsa ja huusi heille, että harmaat rotat oli voitettu. Sitten he lensivät suorinta tietä Kullabergiin.
Siellä he asettuivat sen kukkulan laelle, joka oli varattu villihanhille, ja kun poika nyt antoi katseensa vaeltaa kukkulalta kukkulalle, hän näki, että yhdeltä kohosivat hirvien monihaaraiset sarvet ja toiselta harmaiden haikarain niskatupsut. Yksi kukkula oli punaisenaan kettuja, toinen mustanaan ja valkoisenaan merilintuja, kolmas harmaanaan rottia. Mikä oli täynnä mustia korppeja, jotka huusivat yhtä mittaa, mikä leivosia, jotka eivät mitenkään malttaneet pysyä yhdessä kohti, vaan alinomaa heittäytyivät ilmaan ja lauloivat ilosta.
Niinkuin aina oli ollut Kullabergilla, niin nytkin korpit aloittivat päivän leikit ja kujeet lentotanssillaan. He jakautuivat kahteen parveen, jotka lensivät toisiaan vastaan, kohtasivat toisensa, kääntyivät ja alkoivat uudestaan. Tässä tanssissa oli monta vaihetta, ja se tuntui katsojista liian yksitoikkoiselta, kun he eivät tunteneet tanssin sääntöjä. Varikset olivat tanssistaan hyvin ylpeitä, mutta kaikki muut olivat hyvillään, kun se loppui. Se oli eläimistä yhtä synkkää ja mieletöntä kuin talvimyrskyn leikki lumihiutaleiden kanssa. He tulivat alakuloisiksi sitä katsoessaan ja odottivat maltittomina jotakin, joka antaisi heille hiukan iloa.
Ei heidän tarvinnutkaan turhaan odottaa, sillä niin pian kuin varikset olivat lopettaneet, tulivat jänikset juosten. He tulvivat esiin pitkässä rivissä ilman erityistä järjestystä. Muutamissa riveissä tuli vain yksi ainoa, toisissa juoksi niitä kolme tai neljä rinnakkain. Kaikki olivat nousseet kahdelle jalalle, ja he ryntäsivät esiin semmoisella vauhdilla, että pitkät korvat heilahtelivat joka taholle. Juostessaan he pyörähtelivät ympäri, tekivät pitkiä hyppyjä ja mätkäyttelivät etukäpälillään kylkiluihinsa, niin että kumisi. Muutamat tekivät pitkän sarjan kuperkeikkoja, toiset kääriytyivät kokoon ja pyörivät eteenpäin kuin väkkärät, muuan seisoi yhdellä jalalla ja pyörähteli ympäri, muuan käveli etujaloillaan. Siinä ei ollut mitään järjestystä, mutta hyvin hullunkurista ja hauskaa oli tämä jäniksien leikki, ja monet eläimet, jotka seisoivat ja katselivat heitä, alkoivat hengittää nopeammin. Nyt oli kevät, ja ilo ja riemu oli tulossa. Talvi oli lopussa. Kesä lähestyi. Kohta olisi eläminen vain leikintekoa.
Kun jänikset olivat aikansa riehuneet, oli suurten metsälintujen vuoro esiintyä. Satakunta metsokukkoa kiiltävän mustassa puvussa ja silmäkulmat kirkkaan punaisina lentää pamahti suureen tammeen, joka oli keskellä karkelokenttää. Se, joka istui ylimmällä oksalla, pörrötti höyhenensä, laski alas siipensä ja levitti pyrstönsä, niin että valkoiset höyhenet tulivat näkyviin. Sitten hän ojensi kaulansa ja päästi pari syvää ääntä paksunneesta kurkustaan. "Tjäk, tjäk, tjäk", hän pani. Enempää hän ei voinut saada esille. Kurkussa vain kulahteli useita kertoja. Sitten hän sulki silmänsä ja kuiskasi: "Sis, sis, sis! Kuulkaa, kuinka kaunista! Sis, sis, sis!" Ja samalla kertaa hän vaipui semmoisen ihastuksen valtaan, ettei enää tiennyt, mitä hänen ympärillään tapahtui.
Kun ensimmäinen metsokukko vielä sissitteli, alkoivat ne kolme, jotka istuivat häntä lähinnä alemmalla oksalla, samalla tavalla laulaa, ja ennen kuin he olivat ehtineet laulun loppuun, alkoivat ne kymmenen, jotka istuivat alempana, ja niin jatkui oksalta oksalle, kunnes kaikki sata metsokukkoa lauloi, kulahutteli ja sissitteli. He joutuivat kaikki saman innostuksen valtaan laulaessaan, ja juuri se vaikutti muihin eläimiin kuin tarttuva humala. Veri oli äsken virrannut hauskasti ja keveästi, nyt se alkoi pulputa raskaasti ja kuumasti. "Niin, nyt on toden totta kevät", ajattelivat kaikki nuo eläinkansat. "Talven kylmyys on mennyt. Kevään tuli palaa maailman päällä."