Hän rupesi tekemään itselleen kysymyksiä. Miksei hän ollut istumassa valkoisen hanhikukon selässä? Miksi hänen ympärillään lenteli iso parvi variksia? Ja miksi häntä retuutettiin sinne ja tänne, niin että hän oli mennä poikki?
Sitten hänelle selvisi kaikki tyynni yht'aikaa. Kaksi varista oli ryöstänyt hänet. Valkoinen hanhikukko istui rannalla ja odotti ja villihanhien piti tänään matkustaa Itä-Göötanmaahan. Häntä itseään vietiin lounaista kohti, sen hän ymmärsi siitä, että aurinko oli takanapäin; ja suuri metsämatto alla oli varmaankin Smoolanti.
"Mikähän nyt perii valkoisen hanhikukon, kun minä en ole sitä hoitamassa?" ajatteli poika ja alkoi huutaa variksille, että ne veisivät hänet heti paikalla villihanhien luo. Hän ei pelännyt vähääkään omasta puolestaan. Hän luuli, että varikset vain piloillaan kuljettelivat häntä.
Varikset eivät välittäneet vähääkään hänen kehotuksistaan, vaan ne lensivät yhä eteenpäin nopeinta vauhtiaan. Mutta hetken päästä yksi heistä läiskäytti siipiään sillä tavalla, joka merkitsee: "Olkaa varuillanne! Vaara!" Ja heti sen jälkeen ne sukelsivat erääseen kuusimetsään, puikkivat piikkisten oksien välitse ihan metsän pohjaan ja asettivat poikasen maahan tuuhean kuusen alle, jossa hän oli niin piilossa, ettei haukkakaan olisi voinut häntä nähdä.
Viisikymmentä varista asettui hänen ympärilleen nokat ojossa vartioimaan. "Totta kai minä nyt saan tietää, minne te varikset minua viette", sanoi poika. Mutta hän ei ennättänyt puhua loppuun, kun suuri varis sähähti hänelle: "Pidä sinä suusi kiinni, muutoin minä puhkaisen silmät päästäsi!"
Oli selvää, että varis tarkoitti mitä sanoi, eikä pojan auttanut muu kuin totella. Siinä hän sitten istui ja tuijotti variksiin ja varikset häneen.
Kuta enemmän hän niitä katseli, sitä vähemmän ne häntä miellyttivät. Kauheata, kuinka niiden höyhenpuvut olivat tomuiset ja ryvettyneet, ihan kuin niitä ei olisi milloinkaan pesty ja voideltu. Kynnet ja varpaat olivat kuivaneessa mullassa ja liassa ja suupielet täynnä ruoanjätteitä. Hän huomasi, että nämä olivat ihan toisenlaisia lintuja kuin villihanhet. Hänestä nämä olivat julman, ahnaan, valppaan ja röyhkeän näköisiä, aivan kuin oikeat rentut ja maankuljeksijat.
"Minä olen varmaankin joutunut oikeaan ryövärisakkiin", hän ajatteli. Samassa hän kuuli villihanhien kutsumahuudot päänsä päältä. "Miss' olet sa?" — "Tääll' olen ma!" — "Miss' olet sa?" — "Tääll' olen ma!"
Hän ymmärsi, että Akka ja ne toiset olivat lähteneet häntä etsimään, mutta ennen kuin hän ehti vastata, sähähti iso varis, joka näytti olevan joukon johtaja, hänen korvaansa: "Muista silmäsi!" Eikä hänen auttanut muu kuin olla ääneti. Villihanhet eivät varmaankaan tienneet, että hän oli tässä metsässä, lensivät kai vain sattumalta tätä kautta. Hän kuuli vielä pari kertaa heidän huutonsa, sitten se hiljeni.
"Kas niin, nyt sinä Niilo Holgerinpoika saat tulla omin neuvoinesi toimeen", hän sanoi itsekseen. "Nyt sinä saat näyttää, oletko oppinut mitään näinä viime viikkoina erämaassa."