Mutta tämä oli niin närkästynyt, ettei välittänyt vaarasta. Ihan kuin sokeana hän syöksyi poikaa päin ja niin kohti puukkoa, että se tunki hänen silmänsä läpi aivoihin. Poika vetäisi puukon heti pois, mutta Vinha-Tuuli vain levitti siipensä. Sitten hän kaatui kuolleena maahan.
"Vinha-Tuuli on kuollut! Vieras on tappanut päällikkömme Vinha-Tuulen!" huusivat lähimmät varikset, ja silloinkos nousi kauhea meteli. Toiset voivottelivat, toiset huusivat kostoa. Kaikki lensivät tai juoksivat poikaa kohti, Kuhnus-Tuhmus etumaisena. Mutta hän käyttäytyi hullusti, niinkuin tavallisesti. Hän vain liehui siivet levällään pojan päällä ja esti toisia pääsemästä niin lähelle, että olisivat saaneet iskeä nokkansa häneen.
Nyt alkoivat asiat pojan mielestä olla hullusti. Pakoon hän ei päässyt, eikä ollut mitään paikkaa, minne olisi voinut piiloutua. Mutta silloin hän muisti saviastian. Hän teki voimakkaan ponnistuksen ja sai kannen irti. Sitten hän hyppäsi astiaan piiloutuakseen siihen. Mutta se oli huono piilopaikka, sillä se oli melkein reunojaan myöten täynnä pieniä ohuita hopearahoja. Poika ei päässyt kyllin syvälle. Silloin hän kumartui ja rupesi syytämään pois rahoja.
Koko ajan varikset olivat lennelleet hänen ympärillään tiheänä parvena ja tavoitelleet häntä nokkiakseen, mutta kun hän rupesi viskelemään rahoja, he unohtivat kostonhalunsa ja riensivät niitä noukkimaan. Poika syyti rahoja kouramäärin, ja kaikki varikset, yksin Tuulen-Puuskakin keräsivät niitä. Ja jokainen, joka sai rahan nokkaansa, riensi viemään sitä pesäänsä.
Kun poika oli tyhjentänyt kaikki rahat astiasta, hän katseli ympärilleen. Yksi ainoa varis oli enää jäljellä hiekkakuopassa. Se oli Kuhnus-Tuhmus, se, jolla oli valkoinen höyhen siivessä, sama, joka oli kantanut häntä. "Sinä, Peukaloinen, olet tehnyt minulle suuremman palveluksen kuin itse ymmärrätkään", sanoi varis ihan toisella äänellä kuin ennen, "ja minä tahdon pelastaa sinun henkesi. Nouse selkääni, niin minä vien sinut semmoiseen piilopaikkaan, jossa voit olla turvassa koko yön. Huomenna minä toimitan sinut ystäviesi luo."
Tupa
Torstaina huhtikuun 14. p:nä.
Kun poika seuraavana aamuna heräsi, oli hän sängyssä. Huomattuaan olevansa neljän seinän sisällä ja katon alla hän luuli olevansa kotona. "Saa nähdä, tuoko äiti kohta kahvia", hän mutisi unenpöpperössä. Mutta sitten hän muistikin, että oli autiossa tuvassa Varisvuorella, jonne Kuhnus-Tuhmus, valkohöyheninen, oli kantanut hänet edellisenä iltana.
Pojan ruumis oli hellä eilispäiväisestä matkasta, ja hänestä oli hauskaa loikoa hiljaa odottaessaan Kuhnus-Tuhmusta, joka oli luvannut tulla häntä hakemaan.
Vuoteen ympärillä oli ruudukkaiset pumpuliuutimet, ja hän työnsi ne syrjään nähdäkseen tupaan. Hän huomasi heti, ettei ollut tällaista rakennusta ennen nähnyt. Seininä oli pari riviä hirsiä, sitten alkoi heti katto. Välikattoa ei ollut ensinkään, joten kurkihirsi näkyi. Koko tupa oli niin pieni, että se näytti tehdynkin hänenlaisilleen eikä tavallisille ihmisille, mutta silti takka ja uuni olivat niin suuret, ettei hän muistanut nähneensä suurempia. Ovi oli toisella sivuseinällä takan vieressä, ja se oli niin kapea, että se paremmin muistutti luukkua. Toisella sivuseinällä oli matala ja leveä ikkuna, jossa oli paljon pieniä ruutuja. Tuvassa ei ollut juuri mitään siirrettäviä huonekaluja, pitkällä seinällä oleva penkki sekä ikkunan alla oleva pöytä olivat seinässä kiinni, samoin sekin suuri sänky, jossa hän makasi, ja kirjava seinäkaappi niin ikään.