Hän halusi myös tulla rokotetuksi, sanoi hän. Häntä oli vain kerran eläissä rokotettu, eikä hän pelännyt mitään niin pahasti kuin isoarokkoa.
Heti kun tyttö näki paljaan käsivarren, vaikeni hän ja tuijotti isään suurin, viisain silmin.
Hän seurasi tarkkaavaisena, miten lukkari piirsi kolme punaista naarmua käsivarteen. Hän katsoi isästä lukkariin ja huomasi kai, ettei isälle kovin pahaa tehty.
Kun Janne Andersson oli rokotettu, kääntyi hän lukkarin puoleen.
»Nyt tyttö on niin rauhallinen, että ehkäpä lukkari voi yrittää uudestaan.»
Niin, lukkari teki uuden yrityksen, ja tällä kertaa se onnistuikin. Tyttö katseli koko ajan rikkiviisaasti eteensä eikä päästänyt ainoatakaan ääntä.
Lukkarikin oli vaiti, kunnes oli lopettanut työnsä. »Jos Janne teki tämän vain rauhoittaakseen lasta», sanoi hän, »niin olisimmehan me voineet olla vain rokottavinammekin — —»
Mutta siihen vastasi Janne: »Ei, tietääkö lukkari, silloin se ei olisi onnistunut. Lapset ovat älykkäitä. On aivan turhaa luulla, että voisi uskotella heille sellaista, mikä ei ole totta.»
SYNTYMÄPÄIVÄ.
Sinä päivänä, jolloin pikku tyttö täytti vuotensa, kaivoi Janne, hänen isänsä, ojaa Fallan Erikin kesannolla.