»Sen hauskempaa tointa tuskin voi ollakaan kuin käydä pitkin kyliä rokottamassa ja katsella kaikkia näitä kauniita pikkulapsia», sanoi lukkari. »Katsotaanpas, onko tämänvuotinen sato hyvä.»
Hän ei ollut ainoastaan lukkari, vaan myöskin koulumestari ja koko ikänsä hän oli asunut tässä pitäjässä. Hän oli rokottanut äidit, opettanut heitä lukemaan, ollut läsnä heidän ripille päästessänsä ja vihille mennessään, ja nyt hänen oli määrä rokottaa heidän lapsensa. Se oli ensimäinen toimitus, joka saattoi lapset tekemisiin hänen kanssaan, jolla sittemmin tulisi olemaan niin suuri vaikutus heidän elämäänsä.
Alku näytti hyvältä. Toinen äiti toisensa jälkeen astui esille, istahti tuolille pöydän viereen ja piteli lastaan niin, että valo lankesi vasemmalle, paljaalle käsivarrelle. Kaiken aikaa jutellen lukkari vetäisi kolme naarmua kiiltävään, valkeaan ihoon pienokaisen päästämättä vähintäkään ääntä.
Sitten äiti astui lapsineen takan luo ja pysytteli tulen läheisyydessä, jotta rokotus kuivuisi. Sillä välin hän tuumi mielessään, mitä lukkari oli sanonut hänelle ja hänen lapsellensa: että pienokainen oli suuri ja kaunis ja oli tuottava kunniaa talolle ja varttuva yhtä kelvolliseksi kuin isä ja isoisäkin, niin, ehkäpä vieläkin paremmaksi.
Siten kaikki kävi rauhallisesti ja tasaisesti, kunnes Skrolyckan
Katrinan tuli vuorossaan istuutua rokotuspöydän ääreen Klaransa kera.
Pikku tyttö ei tahtonut tietää vähääkään koko rokotuksesta. Hän huusi, hutki käsiään ja sätkytteli jalkojaan. Katrina hyssytteli häntä, ja lukkari puhui hänelle lempeästi ja ystävällisesti, mutta lapsi pelkäsi siltä yhtä päättömästi.
Katrinan täytyi viedä hänet pois ja koettaa saada häntä rauhoittumaan. Suuri, voimakas poika rokotettiin sen jälkeen, eikä tämä päästänyt ainoatakaan ääntä, mutta kun Katrina jälleen astui esiin tyttöinensä, alkoi sama juttu. Hän ei voinut pysyttää lasta edes sen vertaa hiljaa, että lukkari olisi saanut kertaakaan pistetyksi.
Kaikki muut olivat jo rokotetut paitsi Skrolyckan Klara, ja Katrina oli aivan onneton, kun hänen lapsensa käyttäytyi näin huonosti. Hän ei tiennyt mitä tehdä, mutta samassa Janne äkkiä astui esille pimeästä oven suusta.
Hän otti lapsen syliinsä, ja Katrina nousi paikaltaan ja teki tilaa hänelle. »Niin, koetahan sinä, jos onnistuisit paremmin!» sanoi hän hiukan ivallisella äänellä, sillä hänen mielestään tuo halpa renkimies, joka Fallan Erikin palveluksessa oli vanhentunut ja jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin, ei ollut häntä itseään lainkaan parempi.
Mutta ennenkun Janne kävi istumaan, heitti hän takin yltään, ja silloin kävikin ilmi, että hän pimeässä nurkassaan oli käärinyt paidan hihan ylös, niin että vasen käsivarsi oli paljas.