Fallan Erik astui edeltä ja avasi keittiönoven vaimolle, mutta samassa kun hän sen teki, hyökkäsi kaksi kissanpoikasta eteiseen kierien Fallan emännän jaloissa, jotta hän oli kompastua niihin ja kaatua kumoon. Hän ennätti parhaiksi ajatella: »Nyt minä menen lapsineni kumoon, ja lapsi lyö itsensä kuoliaaksi ja minä tulen elinajakseni onnettomaksi», kun samassa vahva käsi tarttui häneen ja esti häntä kaatumasta.
Ja kun hän katsoi ympärilleen, huomasi hän, että Skrolyckan Janne Andersson oli kiiruhtanut hänen avukseen, sillä hän oli jäänyt seisomaan eteiseen, aivan kuin hän olisi tiennyt, että häntä täällä tultaisiin tarvitsemaan.
Ennenkuin emäntä ennätti tointua ja sanoa hänelle mitään, oli Janne kadonnut. Ja kun hän miehineen ajoi kotiin, oli Janne jälleen kesannolla ojaa kaivamassa.
Mutta Fallan Erik ei, enempää kuin hänen vaimonsakaan, sanallakaan moittinut Jannea huonosta käytöksestä. Sen sijaan Fallan emäntä kutsui hänet sisään kahville, niin savisena ja likaisena kuin hän oli työskenneltyään syksyn hapattamalla kesannolla.
ROKOTUS.
Kun Skrolyckan pikku tyttöä piti rokotettaman, niin ei kukaan pannut kysymykseenkään sitä, ettei Janne, tytön isä, lähtisi mukaan, koska hän itse niin halusi. Rokotuksen piti tapahtua eräänä iltana elokuun lopulla, ja oli jo niin pimeä Katrinan lähtiessä kotoa, että hän oli hyvillään, kun matkassa oli joku, joka saattoi auttaa häntä porrasten ja ojien sekä kaikkien pahojen paikkojen yli tuolla kurjalla tiellä.
Rokotus tapahtui Fallan Erikin luona, ja Fallan emäntä oli virittänyt niin suuren tulen takkaan, ettei hänen mielestään tuvassa tarvittu enää muuta valaistusta lisäksi kuin pieni talikynttilä sille pöydälle, jonka ääressä lukkarin oli määrä suorittaa tärkeä tehtävänsä.
Skrolyckan väki, samoinkuin kaikki muutkin, arvelivat, että tuvassa oli tavattoman valoisaa, mutta sittenkin seisoi pimeys kuin harmaanmusta muuri seinävierustalla ja pienensi tupaa koko lailla. Keskellä tätä pimeyttä oli joukko naisia ja alle vuoden olevia lapsia, joita oli kannettava sylissä, heilutettava, syötettävä ja hoidettava kaikella tavalla.
Useimmat purkivat parastaikaa pienokaistansa esiin huiveista ja peitteistä. Sitten he riisuivat yltä kirjavat röijyt ja avasivat paidannauhat, jotta yläruumis olisi helposti paljastettavissa lukkarin kutsuessa heidät esille rokotuspöydän ääreen.
Huoneessa oli ihmeellisen hiljaista, vaikka niin monta porusuuta olikin koolla. He näyttivät olevan niin huvitettuja toistensa katselemisesta, että he unohtivat rähistä. Äidit taaskin olivat ääneti voidakseen paremmin kuulla lukkarin äänen. Hän teki työtä ja jutteli kaiken aikaa.