Skrolyckan Janne oli seisonut vieressä ja katsellut heidän lähtöään. Hän oli itse kantanut lapsen tuvasta, eikä kukaan tiennyt sen paremmin kuin hän, miten kelpo väen huostaan hän jätti lapsensa. Hän tiesi, että Fallan Erik oli yhtä luotettava ajomiehenä kuin kaikessa muussakin, ja Fallan muori, hän oli synnyttänyt ja hoitanut seitsemän lasta, niin että Janne saattoi olla täysin huoleton.
Mutta kun he olivat lähteneet ja Janne oli jälleen alkanut kaivaa ojaa Fallan Erikin kesannolla, valtasi hänet hirveä tuska. Mitäs jos Fallan Erikin hevonen pillastuisi, tai jos pappi pudottaisi lapsen ottaessaan sen vastaan sylikummilta, tai jos Fallan emäntä käärisi liian monta huivia pikku tytön ympärille, niin että hän heidän pappilaan saapuessaan olisi tukehtunut!
Janne sanoi itselleen, että oli aivan väärin kiusata itseään tuollaisilla huolilla, kun Fallan Erik ja hänen vaimonsa olivat kummeina. Mutta levottomuus ei vain ottanut hävitäkseen. Ja miten olikaan, niin hän laski kädestään lapion ja läksi astumaan pappilaan aivan sellaisenaan kuin hän oli. Hän kulki oikotietä myöten vaaran yli ja riensi niin kovasti, että kun Fallan Erik ajoi pappilan pihalle, niin osuivat hänen silmänsä kaikkein ensinnä Janne Anderssoniin.
Ei ole lainkaan sopivaa, että isä tai äiti on läsnä lasta kastettaessa, ja Janne huomasi heti, että Fallan väki pani pahakseen sen, että hän oli juossut pappilaan. Erik ei kutsunut häntä auttamaan hevosta, vaan riisui sen itse valjaista, ja Fallan emäntä nosti lapsen käsivarrelleen ja sanaakaan sanomatta Jannelle nousi mäkeä, ylös pappilan keittiöön.
Kun kummit eivät olleet hänestä tietävinään, ei hän uskaltanut lähestyä heitä. Mutta hän kuuli heikkoa vikinää kääröstä, naapurin emännän astuessa hänen ohitseen, ja siitä hän ainakin sai tietää, ettei lapsi ollut tiellä tukehtunut.
Omastakin mielestään hän käyttäytyi tyhmästi, kun ei palannut heti kotiin, mutta nyt hän oli aivan varma siitä, että pappi pudottaisi lapsen maahan, ja siksi hänen pakostakin täytyi jäädä.
Hetken aikaa hän odotti pihalla, sitten hän läksi asuinrakennusta kohti ja astui eteiseen.
Ei mitään sen sopimattomampaa voi tapahtua, kuin että isä seuraa mukana pappilaan, varsinkin kun kummeina on sellainen pariskunta kuin Fallan Erik ja hänen emäntänsä. Ja kun papin virkahuoneen ovi avautui ja Skrolyckan Janne Andersson huonoissa työvaatteissansa työntäytyi hiljaa sisään heti sen jälkeen kun pappi oli alkanut toimituksen, niin ettei ollut mitään mahdollisuutta ajaa tulijaa ulos, niin päättivät molemmat kummit, että hän, heti heidän päästyään kotiin, saisi kuulla, miten typerästi hän oli käyttäytynyt.
Kastetoimitus meni tavallista menoaan ilman vähintäkään onnettomuuden uhkaa, eikä Janne Andersson voinut millään puolustaa tunkeilevaisuuttaan. Juuri ennenkuin toimitus oli loppunut hän avasi taas oven ja työntäytyi hiljaa eteiseen. Olihan hän nähnyt, että kaikki kävi hyvin ja onnellisesti hänen avuttaankin.
Hetken kuluttua tulivat Fallan Erik ja hänen vaimonsa myöskin eteiseen. Heidän piti mennä keittiön puolelle, jossa Fallan emäntä oli riisunut lapsen yltä kaikki liiat peitteet.