Ei ollut niinkään hauskaa kulkea sellaisen kiven ohi jouluaamuna, ja Janne vilkaisi Katrinaan nähdäkseen, puristiko hän pikku tyttöä lujasti rintaansa vasten. Katrina astui levollisesti ja vakavasti niinkuin ainakin jutellen erään naapurin kanssa. Hän ei näyttänyt lainkaan huomaavan, miten vaarallinen paikka tämä oli.
Kuuset olivat ikivanhoja ja rosoisia harjun laella. Soihtujen valossa, lumen painostaessa oksia saattoi selvästi nähdä, että monet niistä, joita ennen oli luullut puiksi, olivatkin peikkoja, joiden terävät silmät kiiluivat vaikeitten lumihilkkojen alla ja joiden pitkät kynnet pistivät esiin paksuista lumikintaista.
Hätää ei ollut, niin kauan kuin ne pysyttelivät paikoillaan, mutta mitäpä, jos joku ojentaisi käsi vartensa ja tarraisi kiinni ohikulkevaan! Aikuisista ja vanhoista ei suinkaan ollut vaaraa, mutta Janne oli aina kuullut sanottavan, että peikko rakasti pieniä ihmislapsia, mitä pienempiä, sitä parempi.
Hänen mielestään Katrina piteli lasta kovin huolimattomasti. Miten helposti peikko olisikaan voinut riistää suurine, terävine sormineen lapsen hänen sylistään. Mutta Janne ei uskaltanut myöskään ottaa lasta häneltä tällä vaarallisella paikalla. Se juuri olisi voinut saada peikot liikkeelle.
Puupeikot alkoivat jo kuiskailla ja supista toinen toiselleen. Oksat narahtelivat, ikäänkuin ne olisivat yrittäneet lähteä liikkeelle.
Janne ei uskaltanut kysyä toisilta näkivätkö ja kuulivatko he samaa kuin hänkin. Sellainen kysymys juuri olisi voinut saattaa heidät liikkeelle.
Tuskissaan hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin ruveta veisaamaan virttä keskellä metsää.
Hänellä oli huono lauluääni eikä hän koskaan ennen ollut laulanut toisten kuullen. Hänen oli niin vaikea pysyä oikeassa äänessä, ettei hän edes uskaltanut yhtyä lauluun kirkossa, mutta nyt hänen sittenkin täytyi yrittää, käyköön miten hyvänsä.
Hän huomasi, että naapurit hiukan ihmettelivät. Edelläkävijät nykäisivät toisiaan kylkeen ja katsoivat taakseen. Mutta se ei saanut estää häntä, hänen oli pakko jatkaa.
Mutta hetken kuluttua eräs naisista kuiskasi hänelle: »Odottakaahan hiukan, Janne, niin minä autan teitä!» Ja sitten hän alotti jouluvirren oikealla äänellä ja säveleellä.