Se kajahti kauniilta yössä puitten lomassa. Toisetkaan eivät malttaneet olla ääneti, vaan yhtyivät lauluun. »Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin? Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan.»
Tuskan suhinaa oli kuuluvinaan peikkopuiden latvoissa. Ne painoivat lumihilkkansa alas, niin ettei niiden vihaisia peikonsilmiä näkynyt, ja vetivät piiloon ojennetut kyntensä kuusenhavujen ja lumen alle. Kun ensimäinen virren säkeistö oli laulettu, ei kukaan voinut huomata muuta kuin tavallisia vanhoja, vaarattomia kuusia harjulla.
* * * * *
Soihdut, jotka olivat valaisseet Askedalin asukkaiden tietä heidän kulkiessaan metsän halki, olivat palaneet loppuun, kun he pääsivät maantielle. Mutta täällä valaistut talonpoikaistalot opastivat heitä edelleen. Heti kun toinen talo hävisi näkyvistä, välähti toinen esiin jonkun matkan päässä. Kaikissa ikkunoissa oli tulta, jotta köyhät kirkkomiehet eivät eksyisi tieltä.
Lopuksi saavuttiin harjulle, josta kirkko näkyi. Kaikista ikkunoista virtasi voimakas tulivalo ulos, aivan kuin jättiläissuuruisesta lyhdystä. Kun kirkkomiehet näkivät sen edessään, täytyi heidän pysähtyä ja vetää henkeään. Kuljettuaan niin monien pikku tupien ja matalien ikkunoiden ohi tuntui heistä kirkko ihmeellisen suurelta ja loistavalta.
Kun Janne näki kirkon, tuli hän vaistomaisesti ajatelleeksi köyhää pariskuntaa Palestinassa, joka eräänä yönä oli kuljettanut mukanaan pientä lasta, ainoaa lohdutustaan ja iloaan. He saapuivat Betlehemistä ja olivat matkalla Jerusalemiin, sillä lapsi oli ympärileikattava Jerusalemin temppelissä. Mutta heidän oli pakko vaeltaa salassa ja keskellä yötä siksi, että monet uhkasivat heidän lapsensa henkeä.
Askedalin asukkaat olivat lähteneet kotoa varhain liikkeelle päästäkseen perille ennen ajomiehiä, mutta sittenkin kirkon lähettyvillä nämä saivat heidät kiinni. He saapuivat pärskyvin hevosin ja helisevin kulkusin ja ajoivat kovalla vauhdilla heidän ohitsensa, jotta jalkamiesten oli pakko väistyä lumikinoksiin.
Nyt Janne vuorostaan kantoi lasta. Hänen täytyi vähä väliä astua ajomiesten tieltä syrjään. Raskasta oli siten kulkea pimeällä tiellä, mutta loistava temppeli oli heidän edessänsä, ja kunhan he vain pääsisivät sinne saakka, olisivat he täydessä turvassa.
Takaa kuului kulkusten kilinää ja hevosten kavioiden kapsetta. Suuri reki lähestyi parihevosien vetämänä. Reen perällä istui nuori herrasmies mustassa turkissa ja korkea karvalakki päässä nuoren rouvansa rinnalla. Hän ajoi itse, mutta jaluksilla seisoi ajuri palava soihtu kädessä. Hän piteli sitä korkealla ilmassa ja liekki loimusi kauaksi taaksepäin heittäen jälkeensä pitkän kipinä- ja savupyrstön.
Janne seisoi korkean kinoksen harjalla tien reunassa lapsi sylissään. Se näytti peloittavalta, sillä hänen toinen jalkansa vaipui äkkiä syvälle lumeen ja hän oli vähällä kaatua. Ohi ajava herra kiinnitti äkkiä ohjaksiaan ja huusi niille, jotka hän oli karkoittanut tiepuoleen.