»Antakaa lapsi tänne, niin pääsee se minun kanssani kirkkoon!» sanoi hän ystävällisesti. »On vaarallista kantaa tuollaista pientä, kun on niin paljon hevosia liikkeellä.»
»Kiitoksia vaan!» sanoi Janne Andersson. »Kyllä tästä päästään.»
»Me otamme tytön väliimme, Janne», sanoi nuori rouva.
»Kiitos! Antaa vaan olla.»
»Vai et sinä uskalla heittää lasta sylistäsi?» sanoi ajaja ja läksi nauraen matkaansa.
Jalkamiehet jatkoivat siis kulkuaan, mutta matka kävi yhä vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi. Toinen reki seurasi toistaan. Ei ollut ainoatakaan hevosta koko pitäjässä, joka ei olisi ollut ajossa jouluaamuna.
»Olisit antanut tytön ajaa heidän kanssaan», sanoi Katrina. »Minä pelkään, että kaadutte vielä kumoon.»
»Olisiko minun pitänyt antaa lapsi heille? Et tiedä mitä puhut. Etkö nähnyt keitä he olivat?»
»Mikä vaara siinä olisi ollut, jos olisitkin antanut hänen ajaa
Duvnäsin patruunan kanssa?»
Skrolyckan Janne pysähtyi. »Oliko se Duvnäsin patruuna?» sanoi hän ja näytti ikäänkuin heräävän unesta.