Mutta mieletöntähän oli ajatella tuota paitaa. Katrina ei koskaan sallisi hänen turmella sitä, sillä hän se oli antanut hänelle sen sulhaslahjaksi.
Tekihän Katrina minkä ikänä saattoi. Hän lainasi hevosen Fallan Erikiltä, kietoi pikku tytön huiveihin ja peitteisiin ja ajoi lääkäriin hänen kanssaan. Kiitettävä teko se oli, vaikkei Janne huomannut sen miksikään hyödyksi olleen. Ei mitään apua lähtenyt myöskään siitä suuresta lääkepullosta, jonka Katrina toi mukanaan apteekista, eikä liioin mistään muustakaan lääkärin antamasta neuvosta.
Ehkäpä ei tuollaista ihmeellistä lahjaa, kuin tämä pikku tyttö oli, saanutkaan pitää, jollei ollut valmis uhraamaan hänen puolestaan parasta omaisuuttaan. Mutta sitä ei ollut niinkään helppo saada Katrinaa käsittämään.
Vanha Tietäjä-Karin tuli tupaan eräänä päivänä tyttösen maatessa sairaana. Hän osasi parantaa eläinten tauteja, sillä hän oli suomalainen syntyperältänsä, osasipa loihtujen avulla karkoittaa naarannäppyjä ja paiseita ja pahoja puremiakin. Muihin tauteihin ei hänen apuaan kernaasti käytettykään. Ei ollut näet oikein luvallista pyytää noita-akan apua muuhun kuin pikkutautien parantamiseen.
Astuessaan tupaan hän huomasi heti, että lapsi oli sairas, ja Katrina kertoikin hänelle tytön sairastavan tulirokkoa, silti pyytämättä häneltä apua.
Hän näki kyllä, että vanhemmat olivat huolissansa, ja saatuaan Katrinalta kahvia sekä Jannelta palan rullatupakkaa, sanoi hän aivan itsestänsä:
»Tällaista tautia en minä kykene parantamaan. Mutta sen verran voin sanoa teille, että voitte te itsekin ottaa selkoa siitä, onko tauti elämäksi vai kuolemaksi. Pysytelkää hereillä kello kahteentoista saakka ja painakaa sitten vasemman käden etusormi pikkusormea vasten siten, että muodostuu silmukka, ja katsokaa sen läpi tyttöä! Pitäkää sitten silmällä sitä, joka makaa hänen vieressään vuoteella, niin saatte tietää, miksikä tauti kääntyy!»
Katrina kiitti kauniisti, sillä on parasta olla hyvissä väleissä sellaisten ihmisten kanssa. Mutta ei hän silti aikonut seurata hänen neuvoansa.
Ei Jannekaan kiinnittänyt huomiota tähän neuvoon. Hän ajatteli ainoastaan paitaansa. Kunpa hän vain Katrinan vuoksi olisi rohjennut! Mutta miten ihmeessä hän olisi voinut pyytää häneltä lupaa saada repiä halki sulhaspaitansa. Eihän se voinut parantaa pikku tyttöä, sen hän kyllä käsitti, ja jos hänen joka tapauksessa täytyi kuolla, niin menisihän silloin paitakin hukkaan.
Illalla Katrina pani maata tavalliseen aikaan, mutta Janne ei voinut nukkua, vaan istui nurkassaan tapansa mukaan. Hän näki miten Klara Gulla tuskitteli. Alus oli liian karhea ja kova. Miten kernaasti hän olisi tahtonut kohennella hänen vuodettaan ja levittää hänen alleen viileän ja hienon ja sileän aluksen.