Janne ei mahtanut sille mitään, mutta hänestä tuntui siltä, kuin hän tällä kertaa olisi ollut tärkein henkilö koko joukossa. Katrina katsoi häneen lempeästi, ikäänkuin kysyen, oliko hän tyytyväinen häneen. Kaikki muutkin käänsivät katseensa häneen, ikäänkuin toivoen hänen kiittävän heitä kaikesta siitä vaivasta, jota he hänen tähtensä olivat nähneet.
Mutta ei ole niinkään helppoa tulla iloiselle mielelle, kun kokonaisen päivän on palellut ja ollut pahalla tuulella. Janne ei voinut karkoittaa kasvoiltaan Fallan Erikin ilmettä, vaan jäi seisomaan paikalleen sanomatta sanaakaan.
Silloin kätilö astui askeleen lähemmäksi. Tupa ei ollutkaan sen suurempi, kuin että hän yhdellä askeleella saattoi tulla aivan Jannen eteen ja laskea lapsen hänen käsivarrelleen.
»Tässä Janne saa nähdä pienen tytön, ja kyllä sitä kelpaakin katsella», sanoi kätilö.
Siinä Janne nyt seisoi ja piteli käsissään jotain lämmintä ja pehmeää, joka oli käärittynä suureen villahuiviin. Huivi oli sen verran työntäytynyt sivulle, että hän saattoi nähdä pienet ryppyiset kasvot ja kuivuneet kädet. Seisoessaan siinä ja tuumiessaan juuri, mitähän naisväki toivoi hänen tekevän tällä kääröllä, jonka kätilö oli laskenut hänen syliinsä, hän tunsi kovan täräyksen, niin että sekä hän itse että lapsi hätkähti. Sitä ei kukaan muu läsnäolevista aiheuttanut, mutta läksikö se pikku tytöstä häneen vai hänestä pikku tyttöön, sitä hänen oli mahdoton selittää.
Heti sen jälkeen sydän hänen rinnassaan alkoi sykkiä lujemmin kuin koskaan ennen, ja samassa hän ei tuntenut enää kylmää eikä pahaa mieltä, ei huolta eikä vihaa, vaan kaikki oli hyvin. Ainoa mikä teki hänen mielensä rauhattomaksi oli se, ettei hän käsittänyt, miksi sydän niin lujasti löi, vaikkei hän ollut tanssinut eikä juossut eikä kiivennyt vaaran rinnettä ylös.
»Hyvä ystävä», sanoi hän kätilölle, »tunnustelkaahan tästä kädellänne!
Minun mielestäni sydän lyö niin kummasti.»
»Oikeaa sydämentykytystä se on», sanoi kätilö. »Ehkäpä teille on joskus ennenkin sellaista sattunut?»
»Ei, en minä koskaan ole tällaista tuntenut», vakuutti Janne. »En koskaan tällä tavalla.»
»Voitteko sitten pahoin? Koskeeko mihinkään?»