Ei, ei hän kipeältä tuntunut.
Sitten ei kätilö voinut ymmärtää, mikä häntä vaivasi. »Minä otan nyt ainakin lapsen teiltä», sanoi hän.
Mutta silloin Jannesta tuntui, ettei hän lasta tahtonut luotaan päästää.
»Ei, antakaa minun pitää tyttö!» sanoi hän.
Mutta samalla naisväki varmaan huomasi hänen silmissään tai äänessään jotain, joka ilahdutti heitä, sillä kätilö veti suunsa hymyyn, ja toiset oikein remahtivat nauruun.
»Eikö Janne ole koskaan pitänyt kenestäkään niin paljon, että olisi tuntenut sydämentykytystä sen johdosta?» sanoi kätilö.
»E—en», vastasi Janne.
Mutta samalla hän käsitti, mikä oli saanut hänen sydämensä näin kovaan liikkeeseen. Eikä vain siinä kyllin, vaan hän alkoi myös aavistaa, mikä häntä pitkin elämää oli vaivannut. Se, jonka sydän ei itseään ilmaise enemmän surussa kuin ilossakaan, se ei varmaan ole edes oikea ihminen.
KLARA FINA GULLEBORG.
Seuraavana päivänä Skrolyckan Janne seisoi ja odotti useita tunteja eteisessä, pikku tyttö käsivarrellansa.