Isä on huomannut kuinka käteviä pojat ovat, ja käyttää sitä hyväkseen, ettei tarvitse palvelijoita. Aamulla hän lähettää Lennartin keittiöön kahvin keittoon ja antaa Hugon kattaa aamiaispöydän sekä juosta leipuriin noutamaan leipää. Aamiaisen jälkeen istuu hän tuolille ja katselee, kuinka pojat panevat vuoteet kokoon, lakasevat huoneet ja panevat uunit lämpiämään. Hän jakelee alituisesti käskyjä ja lähettää tehtävästä toiseen vain näyttääkseen mahtiaan. Kun aamusiivous on tehty, lähtee hän ulos ja viipyy poissa koko aamupäivän. Päivällisen tuottaa hän muutamasta lähellä olevasta talouskoulusta. Sitte jättää isä pojat koko illaksi eikä enään heiltä muuta vaadi kuin että hänen vuoteensa on tehty, kun hän palaa kotiin.
Pojat ovat siis yksin melkein kaiken päivää ja saavat puuhailla mitä vaan haluavat.
Muuan tärkeimpiä tehtäviä on äidille kirjottaminen. He saavat häneltä kirjeen joka päivä ja hän lähettää heille paperia ja postimerkkejä, niin että he voivat vastata hänelle.
Äidin kirjeet sisältävät parhaasta päästä varotuksia olemaan hyviä isälle. Alituisesti hän kirjottaa kuinka rakastettava isä oli, kun hän ensin oppi isän tuntemaan, ja kertoo heille kuinka isä uraa alkaessaan oli uuras ja ahkera. Heidän pitää olla hellät ja hyvät isälle. Eivätkä saa koskaan unohtaa, kuinka onneton hän on.
»Jos olette oikein hyviä isälle, niin hän kenties säälii teitä ja päästää teidät kotiin minun luokseni», kirjottaa äiti.
Äiti kertoo, että hän on käynyt rovastin ja pormestarin puheilla kysymässä eikö olisi mahdollista saada pojat takaisin. Mutta molemmat ovat vastanneet ettei mikään auttanut. Poikien täytyy jäädä isän luokse. Äiti tahtoisi muuttaa Tukholmaan, että edes joskus saisi nähdä poikiansa, mutta kaikki ihmiset neuvovat häntä odottamaan minne päin asiat kääntyvät. He luulevat, että isä pian väsyy poikiin ja lähettää heidät kotiin. Äiti ei oikein tiedä mitä tehdä. Toisaalta tuntuu hänestä kauhealta, että hänen poikansa elelevät Tukholmassa ilman mitään hoivaa, toisaalta hän taas tietää, että jos hän jättäisi kotinsa ja virkansa, ei hän voisi ottaa heitä turviinsa, eikä heitä elättää, jos he pääsisivät vapaiksi. Mutta jouluksi äiti kuitenkin tulisi Tukholmaan heitä tervehtimään.
Pojat kirjottavat ja kertovat mitä he koko päivän kunakin tuntina tekevät. He kertovat äidille tuovansa isälle ruokaa ja tekevänsä vuoteen hänelle. Äiti käsittää, että he koettavat olla hyviä isälle äidin vuoksi, mutta hän huomaa myös, etteivät he isästä enempää pidä kuin ennenkään.
Hänen pienet poikansa tuntuvat aina olevan yksin. He asuvat isossa kaupungissa, jossa ihmisiä vilisee, mutta kukaan ei välitä heistä, ei kukaan heitä huomaa. Ja näin onkin ehken parasta. Kukapa tietää mihin joutuisivat, jos tuttavia saisivat.
He pyytävät aina ettei äiti heistä olisi levoton He kyllä selviytyvät. He kertovat, että he parsivat itse sukkansa ja ompelevat nappinsa. He viittaavat siihenkin suuntaan, että Lennart on päässyt pitkälle keksinnössään, ja he sanovat, että kunhan se vain tulee valmiiksi, niin kaikki muuttuu hyväksi.
Mutta äiti elää alituisessa huolessa. Yöt ja päivät hän ajattelee poikiansa. Yöt ja päivät hän rukoilee Jumalaa varjelemaan hänen pieniä poikiansa, jotka elävät yksin suuressa kaupungissa ilman ainoatakaan ihmistä, joka suojelisi heidän silmänsä turmeluksen viekotuksilta ja varjelisi heidän nuoret sydämensä himoitsemasta pahaa.