Kun pojat huomaavat ilmapallon, päästävät he ilohuudon. Ensikertaa elämässään näkevät he suuren ilmapallon ilman halki purjehtivan. Se on paljoa kauniimpi kuin mitä ovat voineet kuvitellakaan. Kaikki haaveilut ja tuumat, jotka ovat olleet heille lohdutuksena ja ilona monina raskaina päivinä, palaavat jälleen, kun he tämän näkevät. He pysähtyvät seisomaan, että näkisivät kuinka köydet ja nuorat ovat kiinnitetyt, ja he huomaavat ankkurin ja hiekkasäkit gondoolinlaidalla.
Ilmapallo viilettää hyvää vauhtia yli jäätyneen lahden. Kaikki luistelijat, suuret ja pienet töyttäävät toinen toisensa ohi nauraen ja huutaen sitä vastaan, kun se ensin näyttäytyy, ja lähtevät sitä takaa-ajamaan. He seuraavat sitä alas aavalle merelle päin pitkänä, häilyvänä jonona, joka muistuttaa jättiläislaahausköyttä. Ilmapurjehtijat heittelevät huvikseen alas erivärisiä paperipaloja, jotka hitaasti leijaillen putoavat maahan halki sinisenkuulakan ilman.
Pojat ovat ensimäisinä pitkässä jonossa, joka ajaa palloa takaa. He rientävät eteenpäin pää kenossa taaksepäin katseet suunnattuina ylös. Heidän silmänsä loistavat onnellisuutta ensi kerran siitä asti kun äidistään erosivat. He ovat suunniltaan ihastuksesta ilmalaivaan, eivätkä muuta ajattele kuin seurata sen kulkua niin kauan kuin suinkin.
Mutta ilmapallo kiitää nopeasti eteenpäin, ja täytyy olla hyvä luistelija ettei jäisi jälelle. Joukko, joka sitä seuraa, harvenee, mutta etumaisina niiden joukossa, jotka yhä seuraavat palloa, ovat nuo pikkupojat. He ovat niin kiihkeitä, että useitten huomio kiintyy heihin. Ihmiset kertovat sitten että heissä oli jotakin erikoista. He eivät nauraneet eivätkä huutaneet, mutta ihastuksenloisto kuvastui heidän kasvoillaan, jotka olivat taivasta kohti kääntyneet, ikäänkuin olisivat nähneet ilmestyksen.
Ilmapallo vaikuttaakin poikiin melkein kuin taivaanopas, joka tulee johtamaan heitä takaisin oikealle polulle ja opettamaan heitä kulkemaan reippain mielin eteenpäin. Kun pojat sen näkevät, paisuu heidän sydämensä halusta jälleen ryhtyä työskentelemään suuren keksinnön toteuttamiseksi. He tuntevat taas olevansa varmat onnistumisesta. Jos vaan heissä on kestävyyttä, he kyllä saavuttaisivat voiton. Kerran koittaa päivä, jona he astuvat omaan ilmalaivaansa ja liitelevät ylös avaruuteen. Kerran he kulkevat tuolla korkealla ihmisten yläpuolella. Ja heidän ilmalaivansa on oleva paljoa täydellisempi kuin se, jonka he nyt näkevät. Sitä voi ohjata ja kääntää, laskea ja kohottaa, se kulkee myös vastatuulessa ja tyynellä. Se kantaa heitä päivät ja yöt, minne vaan heitä haluttaa. He laskeutuvat korkeimmille vuorenhuipuille, kiitävät yli kammottavimpien erämaiden, tutkivat seudut, joihin on mitä vaikein pääsy. He saavat nähdä kaiken maailman ihanuuden.
»Ei pidä sittenkään heittää sitä kesken, Hugo», sanoo Lennart. »Meille tulee mainio elämä, kun vaan saamme sen valmiiksi.»
Isä ja hänen onnettomuutensa ei heitä enään liikuta ollenkaan. Se, joka pyrkii niin suureen päämäärään, kuten he, ei toki voi antaa minkään kurjamaisuuden olla esteenä.
Ilmapallo saa paremman vauhdin, mitä ulommaksi se ehtii. Luistelijat ovat jo herenneet sitä seuraamasta. Ainoat, jotka vielä jatkavat takaa-ajamista, ovat nuo pikkupojat. He kiitävät eteenpäin niin nopeasti ja kevyesti kuin olisi heille kasvanut siivet jalkoihin.
Äkkiä ihmiset, jotka seisovat rannalla katselemassa ja saattavat nähdä kauas yli selän, päästävät kauhun ja tuskan huudon. He näkevät, että ilmapallo, noiden kahden lapsen yhä seuratessa, liitää poispäin laivaväylää kohti, jossa on avovettä.
»Avovettä! Siellä kaukana on avovettä!» huutavat ihmiset.