Mesullam raukka, joka tiesi tunnossaan, että hän, vaikka olikin ruma, oli erittäin viisas mies, tunsi katkeraa pettymystä, kun ei saisi nähdä ylhäistä matkustajaa. Hän oli toivonut saada hänelle näyttää joitakuita todistuksia omistamistaan suurista tiedoista salaisissa asioissa ja siten lisätä kunniaansa ja mainettansa. Sitten kun tämä toivo oli pettänyt, istui hän tunnin toisensa jälkeen surren omituisessa asennossa pitkät käsivarret koholla, kuin rukoilisi hän taivaasta oikeutta, ja pää letkallaan taaksepäin.
Kun ilta lähestyi, heräsi Mesullam tästä perin lamauttavasta surusta siihen, että iloinen ääni kutsui häntä. Tämä oli syyrialainen tulkki, dragomaani, joka yksinäisen matkailijan seuraamana oli tullut ennustajan luo. Hän kertoi opastamansa muukalaisen toivoneen saada näytteen itämaalaisten viisaudesta, ja että dragomaani oli hänelle maininnut Mesullamin taidosta selittää unia.
Mesullam ei vastannut sanaakaan tähän, vaan pysyi liikkumattomana entisessä asennossaan. Vasta kun dragomaani vielä kerran kysäsi, tahtoisiko hän kuunnella unia, joita muukalainen halusi hänelle kertoa, ja selittää ne, laski hän kädet alas, pani ne ristiin rinnalleen ja asettuen loukatun miehen nöyrään asentoon, vastasi, että hänen sielunsa tänä iltana oli niin omien huolien täyttämä, ettei hän voisi selvästi arvostella mitään, joka koskisi toista.
Mutta muukalainen, jolla näytti olevan sangen vilkas ja käskevä luonne, ei näkynyt välittävän Mesullamin vastuksista. Kun tuolia ei ollut saatavissa, potkasi hän muitta mutkitta Mesullamin maton syrjään ja istuutui akkunakomeroon. Sitten alkoi hän selvällä, kirkkaalla äänellä kertoa muutamia unia, jotka dragomaani tulkitsi tietäjävanhukselle.
»Sano hänelle», sanoi matkailija, »että muutama vuosi sitten olin Kairossa Egyptissä. Koska hän on oppinut mies, tietää hän luonnollisesti että siellä on moskea, nimeltä El Azhar, joka on kuuluisin opinahjo itämailla. Menin eräänä päivänä sinne sitä katselemaan, ja tapasin koko tuon suuren rakennuksen, kaikki huoneet ja pylvästöt, kaikki käytävät ja salit täynnä opiskelijoita. Siellä oli vanhoja miehiä, jotka olivat koko elämänsä uhranneet tietojen etsimiseen, ja lapsia, jotka juuri opettelivat kirjottamaan ensimäisiä kirjaimia. Siellä oli suurikasvuisia neekereitä Afrikan sydämestä, kauniita, solakoita nuorukaisia Intiasta ja Arabiasta, pitkämatkaisia muukalaisia Berberiasta, Georgiasta, kaikista maista, joissa kansa uskoo koraaniin. Pylväiden vieressä — minulle kerrottiin, että El Azharissa oli yhtä monta opettajaa kuin pylvästä — istuivat opettajat lammasnahkamatoillaan, ja heidän oppilaansa, jotka olivat asettuneet piiriin heidän ympärilleen, seurasivat innolla heidän esitelmiänsä, huojutellen ruumistaan. Ja sano hänelle, että vaikka El Azhar ei missään suhteessa vastaa niitä käsityksiä, joita meillä länsimailla on isosta opin-istuimesta, hämmästyin sittenkin näkemääni! Ja minä arvelin itsekseni: Kas tätä, tämä on Islamin suuri linnotus ja varustus. Täältä Muhammedin nuoret sankarit lähtevät. Täällä El Azharissa sekotetaan ne viisaudenjuomat, jotka pitävät koraanin oppeja raikkaina ja elonvoimaisina.»
Kaiken tämän sanoi matkailija melkein yhteen hengenvetoon. Hän pysähtyi nyt, että dragomaani saisi tilaisuuden tulkita ennustajalle. Sitten hän jatkoi:
»Sano hänelle vielä, että El Azhar vaikutti minuun niin valtavasti, että seuraavana yönä näin sen uudelleen unissani. Näin valkoisen marmorirakennuksen ja lukuisat opiskelijat, kaikki mustiin viittoihin puettuina ja valkeat turbanit päässä, kuten El Azharissa käytetään. Minä kuljin salien ja pihojen läpi ja hämmästyin jälleen, mikä mahtava linnotus ja suojelusmuuri tämä oli muhamettilaisuudelle. Viimeksi tulin unissani sen minaretin juurelle, johon rukoukseenkutsuja nousee julistamaan uskovaisille, että rukoushetket ovat tulleet. Minä näin portaat, jotka kiertäen kulkivat ylös minaretiin, ja minä näin rukoukseenkutsujan nousevan niitä ylös. Hänellä oli yllään musta viitta ja päässä valkoinen turhani kuten kaikilla muillakin, ja kun hän nousi portaita, en ensin saattanut nähdä hänen kasvojaan. Mutta kun hän oli tehnyt kierroksen ylös kiertoportaita, tuli hän kääntämään kasvonsa minuun, ja silloin näin, että hän oli Kristus.»
Puhuja pysähtyi hetkiseksi, ja hänen rintansa paisui kun hän veti syvään henkeään. »En koskaan unohda, vaikka se olikin vain uni», virkkoi hän, »miltä minusta tuntui nähdä Kristuksen kulkevan portaita ylös El Azharin minaretiin. Minusta tuntui niin ihanalta ja merkitsevältä, että hän oli tullut tänne islaminlinnaan julistamaan rukoustunteja, että kavahdin unesta ja heräsin.»
Tässä matkailija jälleen pysähtyi antaakseen dragomaanin tulkita tietäjälle. Mutta tämä näytti melkein turhalta vaivalta. Mesullam istui kaiken aikaa kädet lanteilla huojuen edes-takaisin silmät puoliummessa. Hän näytti tahtovan sanoa: »Koska en voi päästä näistä tunkeilevista ihmisistä, näytän heille toki, etten välitä kuunnella, mitä he sanovat. Koetan tuudittaa itseni uneen. Tällä tavoin parhaiten voisin näyttää, kuinka vähän heistä välitän.»
Dragomaani viittasikin matkailijalle, että heidän koko puuhansa olisi turha, sekä etteivät saisi kuulla ainoatakaan viisasta sanaa Mesullamin suusta, kun hän oli tuolla päällä. Mutta eurooppalainen tuntui rakastuneen Mesullamin uskomattomaan rumuuteen ja kummallisiin eleihin. Hän katseli häntä samalla nautinnolla kuin lapsi katselee petoeläintä eläintarhassa, ja hän halusi jatkaa keskustelua.