»Sano hänelle, etten olisi vaivannut häntä tämän unen selittämisellä», sanoi hän, »ellei se niin sanoakseni olisi palannut luokseni vielä kerran! Anna hänen tietää, että pari viikkoa sitten kävin Sofiamoskeassa Konstantinopolissa, ja että minä, vaellettuani läpi koko tämän ihanan rakennuksen, nousin lehterille saadakseni paremman kokonaisvaikutuksen kauniista holvisalista! Sano hänelle vielä, että minun oli sallittu tulla moskeaan jumalanpalveluksen aikana, kun moskea oli väkeä täynnä! Jokaisella noista lukemattomista rukousmatoista, joita oli lattialla keskihallissa, seisoi mies toimittaen rukoustaan. Kaikki, jotka olivat mukana jumalanpalveluksessa, tekivät samoja liikkeitä yhtaikaa. Kaikki kuiskailivat rukouksensa aivan hiljaa, mutta näin miten monen huulen miltei huomaamattomista liikkeistä syntyi salaperäistä huminaa.
»Tämä kohosi korkoihin holveihin ja hälveni kokonaan hetki hetkeltä. Sitten se tuli soinnukkaina kuiskauksina liidellen takaisin etäisistä käytävistä ja kaltereista. Se oli niin omituista, että ihmetellen arvelin, olisiko Jumalan henki kohisten kulkemassa läpi vanhan pyhäkön.»
Matkailija pysähtyi jälleen. Hän tarkasteli Mesullamia tutkivasti, sillä välin kuin dragomaani tulkitsi hänen puhettaan. Näytti tosiaankin siltä kuin hän ponnistelisi herättääkseen neekerin huomion kaunopuheliaisuudellaan. Näyttipä hän onnistuvankin, sillä Mesullamin puoliummessa olevat silmät välähtivät kerran kuin hiilet, jotka ovat syttymäisillään. Mutta itsepintaisesti kuten lapsi, joka ei tahdo huvitella, painoi tietäjä kiireesti päänsä rintaa vasten ja alkoi vielä kärsimättömämmin huojutella ruumistaan.
»Sano hänelle», alkoi vieras uudelleen, »sano hänelle, etten ole koskaan nähnyt ihmisten rukoilevan sellaisella hartaudella! Minusta tuntui, että ihmeellisen rakennuksen pyhä kauneus synnytti tämän haltioissaan olevan mielialan. Totisesti ajattelin itsekseni, tämä on vielä eräs Islamin vallitus. Tässä on hartauden koti, tästä mahtavasta moskeasta lähtevät tuo usko ja innostus, jotka tekevät Islamista suurvallan.»
Tässä hän pysähtyi taas ja seurasi tarkkaan Mesullamin kasvojen ilmettä tulkitsemisen kestäessä. Siinä ei ilmennyt pienintäkään mielenkiintoa. Mutta muukalainen oli nähtävästi mies, joka mielellään kuunteli omaa puhettaan. Hänen omat sanansa lumosivat hänet. Hän olisi joutunut huonolle tuulelle, ellei olisi saanut jatkaa.
»No niin», sanoi hän, kun hänen vuoronsa oli puhua, »en nyt osaa oikein selittää, mitä minulle tapahtui. Kenties heikko katku sadoista öljylampuista ynnä rukoilevien kumeat kuiskaukset sekä yksitoikkoiset liikkeet tuudittivat minut jonkunlaiseen horrokseen. En voinut olla silmiäni sulkematta, seisoessani pylvään varassa. Kohta valtasi minut uni tahi oikeammin huumaus. Sitä luultavasti kesti ainoastaan minuutin verran, mutta sen ajan kestäessä olin kokonaan tiedotonna todellisuudesta. Sen horrostilan kestäessä näin alati Sofiamoskean edessäni ja kaikki rukoilevat ihmiset, mutta nyt huomasin, mitä en ennen ollut nähnyt, että ylhäällä kupoolin alla oli rakennustelineitä, ja että niillä seisoi muutamia työmiehiä, joilla oli harjoja ja maalipönttöjä.»
»Sano hänelle nyt», jatkoi kertoja, »ellei hän jo sitä tiedä, että Sofiamoskea ennen on ollut kristitty kirkko, ja että sen holvit ja kupukatot ovat täynnä pyhiä kristityitä mosaikkikuvia, vaikka turkkilaiset ovat ne peittäneet sivellen kaikkien kuvien päälle yksinkertaista keltaista väriä! Ja nyt unissa tuntui minusta siltä kuin tuo keltainen väri olisi lähtenyt pois toisin paikoin, ja että maalareita olisi kiivennyt telineille korjaamaan maalia. Mutta, ihmettä, kun eräs heistä kohotti harjansa maalatakseen, irtaantui päinvastoin suuri liuska, ja kohta näin sen takaa ilmautuvan ihanan Kristuksen kuvan. Maalari kurotti taas kätensä maalatakseen kuvan peittoon, mutta käsi näytti herpautuneena ja voimattomana vaipuvan alas noiden ihanien kasvojen edessä. Samassa karisi maali koko kupukatosta ja holvista ja Kristus näkyi siinä kaikessa loistossaan enkelien ja taivaallisten sotajoukkojen keskellä. Silloin huudahti maalari, ja kaikki rukoilevat moskean lattialla kohottivat päänsä. Ja kun he näkivät taivaan joukot vapahtajan ympärillä, huusivat he ihastuksissaan, ja kaikki kohottivat kätensä taivasta kohti. Mutta kun minä näin tämän ihastuksen, valtasi minutkin niin voimakas liikutus, että siinä silmänräpäyksessä heräsin. Siiloin oli kaikki niinkuin ennen. Katon mosaikkikuvat olivat kätkössä keltaisen värin alla, ja rukoilevat yhä huusivat avukseen Allahia.»
Kun dragomaani oli tämän tulkinnut, aukasi Mesullam toisen silmänsä ja katsoi muukalaiseen. Hän näki miehen, joka hänestä oli samanlainen kuin toisetkin länsimaalaiset, jotka hänen moskeansa läpi kulkivat. »En usko, että tuo kalpea muukalainen on näkyjä nähnyt», ajatteli hän. »Hänellä ei ole sellaiset tummat silmät, jotka voivat nähdä salatun esiripun taakse. Ennemmin uskoisin hänen tulleen tänne tekemään minusta pilaa. Minun täytyy olla varoillani, etten tänä kirottuna päivänä joutuisi uuden nöyryytyksen alaiseksi.»
Muukalainen puhui vielä. »Sinä tiedät, oi unienselittäjä», sanoi hän ja kääntyi nyt suoraan Mesullamiin, ikäänkuin olisi aavistanut, että tämä saattaisi häntä ymmärtää vieraasta kielestä huolimatta, »sinä tiedät, että kunnioitettu muukalainen näinä päivinä vierailee Jerusalemissa. Hallitsevat henkilöt koettavat tehdä kaiken voitavansa häntä miellyttääkseen, ja onpa ollut puhetta siitäkin, että häntä varten avattaisiin umpeenmuurattu portti Jerusalemin muurissa, se. jota sanotaan kultaiseksi, ja jota luullaan siksi portiksi, josta Jesus ratsasti Jerusalemiin palmusunnuntaina. Oli tosiaankin aijottu valmistaa ylhäiselle matkailijalle suuri kunnia ja antaa hänen ratsastaa kaupunkiin portin kautta, joka on ollut umpeenmuurattu vuosisatoja, mutta siitä pidätti vanha ennustus, joka julistaa, että kun tämä portti avataan, ratsastavat länsimaalaiset siitä sisään ottaakseen haltuunsa Jerusalemin.
»Mutta nyt sinä saat kuulla, mitä minulle viime yönä sattui. Oli ihana kuutamo, ilma oli erittäin kaunis, ja olin lähtenyt yksin ulos voidakseni häiritsemättä kävellä ympäri pyhän kaupungin. Kuljin muurin ulkopuolella kapeaa polkua, joka kulkee muurien ympäri, ja minun ajatukseni siirtyivät kävellessäni kauas niin etäisiin aikoihin, että tuskin muistin missä olin. Samassa aloin tuntea väsymystä, minä arvelin enkö jo pian saapuisi jollekin portille, jonka kautta voisin päästä takaisin kaupunkiin ja suorempaa tietä palata majatalooni. No, juuri tätä miettiessäni, näen miehen aukasevan suurta porttia muurissa aivan vieressäni. Hän aukasi sen eteeni selki selälleen ja viittasi minulle, että voisin kulkea siitä. Minä kuljin uneksien, enkä tietänyt kuinka kauas olin vaeltanut. Minä olin hiukan hämmästyksissäni, että juuri tässä oli portti, mutta en tätä sen enempää miettinyt, vaan astuin siitä sisään. Kohta kun olin kulkenut syvän holvin läpi, paukahtivat portinpuoliskot kovalla jyskeellä kiinni. Silloin käännyin ympäri, takanani ei enään näkynyt mitään portinaukkoa, vaan umpeenmuurattu portti, juuri se, jota te sanotte kultaiseksi portiksi. Edessäni oli temppelitori, laaja Haraminylänkö, jonka keskellä Omarin moskea kohoaa. Ja sinä tiedät, ettei mitään porttia muurissa ole, joka sinne johtaisi, paitse kultainen portti, joka ei ainoastaan ole lukittu, vaan umpeenmuurattu.