»Voit käsittää, että luulin tulleeni hulluksi, tahi että uneksin, että turhaan koetin hakea jonkunlaista selitystä. Minä katselin nähdäkseni miehen, joka minut oli päästänyt sisään. Hän oli kadonnut, en voinut häntä löytää. Mutta silloin näin hänet sen sijaan paljon selvemmin muistissani, pitkän, hiukan kumaran vartalon, kauniit kiharat, lempeät kasvot, kahtiajaetun parran. Se oli Kristus, tietäjä, taaskin Kristus.
»Ja sano minulle nyt, sinä, joka voit katsoa salattuun maailmaan, mitä uneni ja näkyni merkitsevät, mitä ennen kaikkea merkitsee se, että totisesti olen todellisuudessa kulkenut kultaisen portin kautta. Vielä tänä hetkenä en tiedä mitenkä se tapahtui, mutta olen sen tehnyt. Sano nyt minulle mitä nämä kolme seikkaa merkitsevät!»
Dragomaani tulkitsi tämän Mesullamille, mutta tietäjä oli yhä samalla epäluuloisella ja ärtyisällä tuulella. »Aivan varmasti tuo muukalainen tahtoo tehdä minusta pilaa», ajatteli hän. »Kenties koettaa hän ärsyttää minua vihaan, puhumalla niin paljon Kristuksesta.»
Mieluummin hän olisi ollut vastaamatta, mutta kun dragomaani itsepintaisesti vaati, virkkoi hän muutaman sanan.
Dragomaani epäröi tulkita näitä.
»Mitä hän sanoo?» kysyi matkailija kiihkeästi.
»Hän sanoo, ettei hänellä ole muuta vastattavaa teille, kuin että unet ovat unia.»
»Sano hänelle sitte minulta», vastasi muukalainen hiukan suuttuneena, »ettei tämä aina ole totta! Riippuu kokonaan siitä kuka unet näkee.»
Ennenkuin nämä sanat olivat tulkitut, oli eurooppalainen noussut ja kevein, joustavin askelin kulkenut pitkää käytävää poispäin.
Mutta Mesullam istui ääneti ja mietti hänen vastaustaan viisi minuuttia. Sitte lankesi hän kasvoilleen murtuneena. »Allah, Allah! Kahdesti on samana päivänä onni kulkenut ohitseni, enkä ole voinut siihen tarttua! Mitä on palvelijasi tehnyt, josta olet pahastunut?»