KUINKA PAAVI PÄÄSI NIIN VANHAKSI.
Tämä tapahtui Roomassa yhdeksänkymmenluvun alussa. Leo XIII oli juuri silloin kunnian ja maineen kukkuloilla. Kaikki oikeauskoiset katolilaiset riemuitsivat hänen menestyksistään ja voitoistaan, jotka tosiaan olivat suuremmoisia.
Yksin niillekin, jotka eivät voineet käsittää suuria valtiollisia tapahtumia, oli selvää, että kirkon valta jälleen oli kasvamassa. Jokainen saattoi nähdä, että kaikkialle perustettiin uusia luostareita ja että pyhiinvaeltaja-joukkoja alkoi tulvailla Italiaan kuten muinaisina aikoina. Monin paikoin nähtiin vanhoja, rappeutuneita kirkkoja korjattavan, turmeltuneet mosaikkikuvat laitettiin kuntoon, ja kirkkojen aarreaitat täyttyivät kultaisilla pyhienjäännöslippailla ja timanttikoristeisilla öylättirasioilla.
Keskellä tätä menestyksen aikaa säikähytti roomalaista kansaa uutinen paavin sairastumisesta. Hänen sanottiin olevan kovin huonona. Muuan huhu tiesi hänen olevan kuolemaisillaankin.
Tila olikin kovin vakava. Paavin lääkärit lähettivät tietoja, jotka tuskin antoivat toiveita. Mainittiin, että paavin suuri ikä — hän oli silloin jo kahdeksankymmenen ikäinen — teki miltei uskomattomaksi, että hän voisi voittaa taudin.
Tämä paavin sairaus aiheutti luonnollisesti suurta levottomuutta.
Kaikissa Kooman kirkoissa alettiin rukoilla hänen parantumistaan.
Sanomalehdet olivat täynnä tietoja taudin kulusta. Kardinaalit
ryhtyivät toimiin valmistellakseen uutta paavinvaalia.
Kaikkialla surkuteltiin loistavan ruhtinaan pian tapahtuvaa lähtöä. Pelättiin, että se onni, joka oli seurannut kirkon lippua Leo XIII:n aikana, ei pysyisi hänen seuraajalleen uskollisena. Moni oli toivonut, että tämän paavin onnistuisi voittaa takaisin Rooma ja Kirkkovaltio. Toiset olivat haaveilleet, että hän toisi jonkun noista suurista protestanttisista maista takaisin kirkon helmaan.
Hetki hetkeltä yltyi levottomuus ja huoli. Kun tuli yö, ei monessa paikassa välitetty levolle menostakaan. Kirkot pidettiin avoinna paljon sivu puoliyön, että murehtijat voisivat astua sisään rukoilemaan.
Näiden rukoilevien joukossa oli varmaan hyvin moni köyhä raukka, joka huudahti: »Herra Jumala, ota minun henkeni hänen sijastaan! Anna hänen, joka voi niin paljon vaikuttaa nimesi kunniaksi, elää, ja sammuta hänen sijastaan minun elonkipinäni, jonka palaminen ei ketään hyödytä!»
Mutta jos kuolonenkeli olisi tarttunut yhdenkään rukoilevan sanoista kiinni ja äkkiä astunut hänen eteensä viikate koholla vaatimaan lupauksen täyttämistä, voi kyllä epäillä miten hän olisi käyttäytynyt. Varmaankin olisi hän heti peruuttanut niin ajattelemattoman tarjouksen ja pyytänyt armoa saada elää kaikki ne elonvuodet, jotka alkuaan oli hänelle määrätty.