Kun signora Concenza tuli vanhaan kirkkoon, joka oli aivan täynnä rukoilevia, valtasi hänet salaperäinen pelko ja kunnioitus. Hän tunsi, että tässä paikassa totisesti asuu jumaluus. Näiden raskaiden holvien alla leijaili jotakin sanomattoman valtavaa ja salaperäistä, jotakin, mikä herätti niin masentavan ylivoiman tunteen, että signoraa kammotti viipyä siellä. »Kas, tämä ei ole sellainen kirkko, jonne mennään kuulemaan messua tahi tekemään synnintunnustusta», sanoi signora Concenza itsekseen. »Tänne tullaan kun ollaan suuressa hädässä, kun ei voi saada apua muuten kuin ihmetyön kautta.»
Hän seisoi viivytellen oven pielessä ja hengitti tätä omituista ilmaa, jossa tuntui salaperäisyyttä ja kaameutta.
»En edes tiedä, kelle tämä vanha kirkko on pyhitetty», mutisi hän, »mutta minä tunnen, että täällä tosiaan on joku, joka voi meille antaa sen, mitä rukoilemme.»
Hän vaipui maahan rukoilevien joukkoon, joita oli niin paljon, että lattia oli täysi alttarista oveen saakka. Koko ajan itse rukoillessaan kuuli hän ympärilläolevien huokaavan ja nyyhkyttävän. Kaikki tämä murhe tunkeutui hänen sydämeensä ja lisäsi siihen entistä suurempaa myötätuntoisuutta. »Voi, Jumalani, anna minun tehdä jotakin pelastaakseni tuon vanhan miehen!» rukoili hän. »Ensiksikin auttaisin lapsiani ja sitte kaikkia muita ihmisiä.»
Toisinaan hiipi pieni laiha munkki rukoilevien keskeen ja kuiskasi heille jotakin korvaan. Se, jota hän oli puhutellut, nousi heti ylös ja kulki hänen kanssaan sakaristoon.
Signora Concenza käsitti kohta mistä oli kysymys. »Nuo ovat niitä, jotka tekevät lupauksia paavin parantumiseksi», mietti hän.
Seuraavalla kerralla kun pieni munkki tuli ja teki kiertokulkunsa, nousi Concenza ylös ja seurasi häntä.
Tämä oli aivan tahdoton teko. Hänet ikäänkuin pakotti se valta, joka hallitsi vanhassa kirkossa.
Päästyään sakaristoon, joka näytti olevan vielä muinaisaikaisempi ja salaperäisempi kuin itse kirkko, katui hän. »Mitä minulla täällä on tekemistä?» kysyi hän itseltään. »Mitä minulla on lahjottamista? Eihän minulla ole muuta kuin jokunen kuorma vihanneksia. Enhän toki saata pyhimyksille lahjottaa artisokkakoreja.»
Pitkin huoneen toista seinää oli pitkä pöytä ja tämän ääressä seisoi pappi merkitsemässä luetteloon kaikki, mitä pyhimyksille luvattiin. Concenza kuuli kuinka muuan lupasi lahjottaa kirkolle rahasumman, kun toinen taas uhrasi kultakellonsa ja kolmas helmi-korvarenkaansa.