Concenza seisoi yhä hiljaa oven luona. Viimeiset roponsa oli hän menettänyt ostaessaan pojalle hiukan herkkuruokaa. Hän kuuli, että jotkut, jotka eivät näyttäneet olevan häntä rikkaampia, ostivat vahakynttilöitä ja hopeasydämiä. Hän käänsi taskunsa nurin. Hän ei edes saanut senkään vertaa kokoon.
Hän seisoi odotellen, kunnes lopulta oli viimeinen vieras sakaristossa. Papit, jotka kulkivat siellä, katselivat hiukan hämmästyneinä häntä. Silloin astui hän muutaman askeleen lähemmäksi. Alussa hän tuntui epävarmalta ja ujolta, mutta ensimäisten askelten jälkeen kulki hän keveästi ja reippaasti pöydän luo.
»Teidän korkea-arvoisuutenne!» puhui hän papille. »Kirjottakaa, että Concenza Zamponi, joka täytti kuusikymmentä vuotta Johannes Kastajan päivänä viime vuonna, lahjottaa kaikki jälellä olevat elinvuotensa paaville, jotta tämän elämänlanka kirkastuisi!»
Pappi oli jo alkanut kirjottaa. Hän oli jo varmaan sangen väsynyt, kun oli tehnyt luetteloa koko yön, eikä sen enempää ajatellut mitä kirjotti. Mutta nyt jätti hän lauseen kesken ja katsoi kysyvästi signora Concenzaan. Tämä katsoi hyvin tyynesti pappia silmiin.
»Olen vahva ja terve, teidän korkea-arvoisuutenne», sanoi hän. »Olisin kyllä saattanut päästä seitsemiinkymmeniin. Vähintäin kymmenen vuotta lahjotan pyhälle isälle.»
Pappi huomasi hänen innostuksensa ja hartautensa, eikä pannut vastaan.
»Hän on köyhä», mietti pappi. »Hänellä ei ole muuta antamista.»
»Se on kirjotettu, tyttäreni», sanoi hän.
Kun vanha Concenza lähti kirkosta, oli niin myöhä, että liike oli herennyt ja katu oli aivan autiona. Hän oli syrjäisessä kaupunginosassa, jossa kaasulyhtyjä oli harvassa, niin että ne vain hiukan hälvensivät pimeyttä. Siitä huolimatta hän astui reippaasti eteenpäin. Hän tunsi povessaan suuren juhlatunteen ja oli varma siitä, että hän nyt oli tehnyt jotakin monen ihmisen onneksi.
Kun hän kulki katua, sai hän äkkiä sellaisen tunteen, että elävä olento liiteli hänen päänsä yli.
Hän pysähtyi ja katsahti ylös. Hämärässä korkeiden talojen välissä oli hän erottavinaan parin suuria siipiä, ja hän luuli kuulevansa suhisevien sulkien havinankin.