Kovin pitkäksi kävi hänelle odotteleminen seuraavan päivän puoliväliin, jolloin Tukholman lehdet jaettiin. Kun hänellä oli lehti kädessään, sai hän kauan etsiä löytämättä mitään. Vihdoin löysi hän viimeiseltä palstalta pienillä kirjasimilla painetun uutisen, joka kertoi hänen saaneen palkinnon.
Toiselle se kenties ei olisi ollut niin paljon, mutta hänelle se merkitsi, että hän saisi antautua elämänkutsumukseen, jota hän koko elinaikansa oli halunnut saada harjoittaa.
* * * * *
Tähän ei ole paljoa lisättävää. Satu, joka tahtoi ulos maailmalle, oli nyt jotenkin lähellä päämaaliaan. Nyt se ainakin tulisi kirjoitetuksi, vaikkapa viipyisikin muutamia vuosia, ennenkuin se tulisi valmiiksi.
Hän, joka sen kirjoitti, oli jouluna matkustanut Tukholmaan, saatuaan palkinnon.
Idunin toimittaja tarjoutui painattamaan romaanin, niin pian kuin se tulisi valmiiksi.
Niin, jospa hän vaan joskus saisi aikaa sen kirjoittamiseen.
Iltaa ennen kuin hänen tuli taas matkustaa Landskronaan, istui hän vanhan uskollisen ystävänsä, vapaaherratar Adlersparren luona ja luki ääneen muutamia lukuja.
Esselde kuunteli, niinkuin ainoastaan hän voi kuunnella, ja hän mieltyi siihen. Lukemisen jälkeen istui hän ääneti ja mietiskeli.
»Kauanko tulee kestämään, ennenkuin kaikki on valmis?» sanoi hän lopulta.