Kuningas kohotti taas hiukan päätään, vaan ei sanallakaan keskeyttänyt kertojaa. Hän näytti nyt rupeavan uskomaan, että sillä todellakin oli jotain tärkeätä sanottavana, koska ei ollut hänen välinpitämättömyydestään tietääkseenkään.
"Sitte pappi lähti matkaan, taskussaan pari malminäytettä. Hän iloitsi rikastumisesta yhtä paljon kuin kaikki muutkin. Hän kuvaili mielessään, miten rakennuttaisi uudestaan pappilansa, joka nykyään ei ollut talonpoikaispirttiä parempi, ja sitten hän naisi erään rovastin tyttären, josta hän piti. Muuten hän olisi vielä kauan saanut häntä odottaa. Hän oli köyhä ja eleli syrjässä, hän tiesi että kestäisi kauan, ennenkuin saisi paikan johon voisi vaimon viedä.
"Pappi ajoi Faluniin kahdessa päivässä, ja siellä hän sai päivän odotella vuoripäällikköä, joka oli matkoilla, sillä kenenkään toisen puoleen hän ei uskaltanut kääntyä. Viimein hän tämän tapasi ja näytti hänelle malmikappaleensa. Vuoripäällikkö otti ne käteensä. Hän katsahti ensin niihin ja sitte pappiin.
"Pappi kertoi löytäneensä ne eräästä kotipitäjänsä vuoresta ja arveli, että olisikohan niissä lyijyä.
"'Ei se lyijyä ole', sanoi vuoripäällikkö.
"'Taitaa olla sinkkiä sitten?' kysyi pappi.
"'Ei se sinkkiäkään ole', vuoripäällikkö sanoi.
"Pappi tunsi kaiken toivonsa raukeavan. Niin masennuksissa hän tuskin lienee koskaan ollut.
"'Onko teidän pitäjässänne paljo tällaisia kiviä?' kysyi vuoripäällikkö.
"'On niitä kokonainen vuori', sanoi pappi.