"Silloin vuoripäällikkö astui hänen luokseen ja löi häntä olalle sanoen:
"'Menetelkää nyt sitten niin, että siitä koituu sekä itsellenne että valtakunnalle hyötyä, sillä tämä on hopeata!'
"'Vai niin', sanoi pappi, ja hänen silmiään samensi. 'Vai on tämä hopeata!'
"Vuoripäällikkö rupesi selittelemään, miten hänen tulisi menetellä saadakseen laillisen oikeuden kaivokseen, ja antoi hänelle paljon hyviä neuvoja, mutta pappi oli ihan kuin lumeissa eikä kuullut hänen puhettaan. Hän ei tahtonut tottua outoon sanomaan, että kotona hänen köyhässä pitäjässään oli kokonainen hopeamalmivuori häntä odottamassa."
Kuninkaan pää kohosi niin äkkiä pystyyn, että pappi keskeytti puheensa.
"Sitten kävi varmaan niin", sanoi kuningas, "että kun hän palasi kotiin ja alkoi työskennellä kaivoksessa, niin hän saikin nähdä, että vuoripäällikkö vain oli laskenut leikkiä hänestä."
"Eipä niinkään, ei vuoripäällikkö ollut häntä pettänyt", sanoi pappi.
"No, saatte jatkaa", sanoi kuningas ja asettui entiseen tapaansa kuuntelemaan.
"Kun pappi viimein saapui takaisin ja ajoi halki kotipitäjän", jatkoi kappalainen, "piti hän ensimäisenä tehtävänään kertoa tovereilleen löydöstä. Ja ajaessaan Sten Steninpojan majatalon ohi hän aikoi poiketa hänen luokseen kertomaan, että heidän löytönsä olikin hopeata. Mutta kun hän seisautti veräjän eteen, näki hän lakanoita ikkunoissa, ja leveä havutettu ura vei maantieltä portaille.
"'Kukas täällä talossa on vainajana?' kysyi pappi pojalta, joka seisoi nojallaan aitaa vasten.