"'Ei', sanoi Olavi Svärd, 'toista minä aijoin pyytää. Älä anna yhdellekään heistä mitään, mitä siitä kaivoksesta tulee.'
"Pappi hämmästyi niin, että jäi avossasuin seisomaan eikä voinut vastata.
"'Joll'et sitä minulle lupaa, en voi rauhassa kuolla', sanoi vanki.
"'No niin', sanoi pappi hitaasti ja vaivaloisesti, 'minä lupaan tehdä niinkuin minulta pyydät.'
"Sitte murhaajaa lähdettiin kulettamaan, ja pappi jäi seisomaan tielle mietiskellen, kuinka voisi antamansa lupauksen täyttää. Kotiin palatessaan hän koko matkan ajatteli sitä rikkautta, josta hän oli niin kovin iloinnut. Mutta ehkäpä oli niin, ettei tämän puolen kansa voinut rikkaudessa menestyä. Nyt oli jo neljä ennen uljasta ja kelpo miestä turmioon joutunut. Hän oli näkevinään koko seurakunnan edessään ja kuvitteli, miltä se näyttäisi, kun tuo hopeakaivos olisi jokaisen turmellut. Ja hänkö itse, jonka tehtävänä oli pitää huolta noiden köyhäin ihmisten sieluista, hänkö nyt veisi heidät suoraan perikadon uhkaan?"
Silloin kuningas yhtäkkiä kohottausi istuimeltaan suoraksi ja katsoa tuijotti kertojaan. "Totta tosiaan", hän sanoi, "kaikesta päättäen tällä kulmakunnalla on pappina miesten mies."
"Eikä vielä kyllin siinä mitä jo oli tapahtunut", jatkoi pappi, "vaan kun pitäjälle levisi tieto kaivoksen olemassaolosta, niin heitettiin työt sikseen ja ruvettiin vetelehtämään, odottaen sitä aikaa jolloin päästään sen suuren rikkauden jaolle. Koko seudun lois- ja irtainväki kokoontui yksiin paikkoihin, ja juopottelut ja tappelut olivat jokapäiväisiä sanomia.
"Mutta monet eivät muuta tehneet kuin kuljeskelivat metsiä kaivosta etsimässä, ja pappi huomasi, että kun hän vaan kotoaan liikahti, niin heti ihmisiä lähti hänen jälkeensä, vakoillakseen oliko hän menossa hopeavuorelle ja varastaakseen hänen salatietonsa.
"Näin ollen ei papin auttanut muu kuin kutsua pitäjäläiset kokoukseen.
"Ensi sanoikseen hän muistutti heidän mieleensä kaikkia niitä onnettomuuksia, joita hopeakaivoksen löydöstä oli seurannut, ja hän kysyi heiltä tahtoivatko he omaa turmiotaan vai tahtoivatko pelastua siitä. Sitten hän heille sanoi, että älkööt odottako hänen, heidän sielunpaimenensa, rupeevan viemään heitä perikatoon, sillä nyt hän on päättänyt olla kenellekään ilmaisematta hopeakaivoksen paikkaa eikä aikonut itsekään siitä kerätä rikkautta. Ja sitten hän kysyi talonpojilta miten he vasta aikoivat menetellä. Jos he tahtoivat yhä edelleen haeskella kaivosta ja odotella sen rikkauksia, oli hän päättänyt lähteä niin kauas ettei sinne ikänä kuuluisi huhukaan heidän kurjuudestaan. Sillä ehdolla vaan että he luopuisivat kaivosajatuksistaan ja tekisivät työtä entiseen tapaan, aikoi hän jäädä heidän luokseen. 'Tehkää miten tahdotte, mutta muistakaa, ettei minulta ikäpäivänä kukaan saa tietoja hopeakaivosvuoresta.'"