"Entä sitten", sanoi kuningas, "miten talonpojat tekivät?"
"He taipuivat papin tahtoon", sanoi kappalainen. "He ymmärsivät, että pappi katsoi heidän parastaan, kun heidän tähtensä itsekin jättäytyi köyhäksi. Ja he antoivat hänen toimekseen mennä metsään ja peittää kaivos huolellisesti oksilla ja kivillä, jottei kukaan sitä löytäisi, eivät he eivätkä jälkeläisensäkään."
"Ja onko pappi sitte elänyt yhtä köyhänä täällä kuin kaikki muutkin."
"On", pappi vastasi, "hän on elänyt täällä yhtä köyhänä kuin muutkin."
"Toki hän kuitenkin on mennyt naimisiin ja rakennuttanut uuden pappilan itselleen", sanoi kuningas.
"Ei hänellä ole ollut varaa mennä naimisiin, ja vanhassa hökkelissä hän yhä asuu."
"Se oli kaunis kertomus, ja ilokseni olen sitä kuunnellut", sanoi kuningas, nyökäyttäen kiitollisesti päätään.
Pappi seisoi äänetönnä kuninkaan edessä. Hetken kuluttua tämä jatkoi: "Oliko tarkoitus että pappi luovuttaisi tämän hopeavuoren, kun sanottiin että hän voisi minulle hankkia rahaa niin paljon kuin tarvitsen?"
"Sitä minä tarkoitin", sanoi toinen.
"Enhän minä voi häntä peukalopihteihin panna", sanoi kuningas, "ja mitenkä muuten sellainen mies lähtisi minulle vuorta näyttämään? Siitä syystä hän juuri on luopunut sekä armaastaan että elämän mukavuuksista."