Vuorineuvoksetar. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme, kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.
Patruuna Teodor (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!
Anne-Marie (levottomasti). Joko Mauritz on syönyt?
Patruuna Teodor. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin menevän metsästämään.
Vuorineuvoksetar. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani tietää mitä eläimiä…
Anne-Marie (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä… ei Mauritz sanonut mitään.
Patruuna Teodor. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.
Vuorineuvoksetar. Ei hän voi pyytää jäniksiä, eikä lintujakaan.
Anne-Marie. Minä tahtoisin mennä omaan huoneeseeni, Teodor setä.
Patruuna Teodor. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.