Anne-Marie. Ja se on minulle hyvin mieleen. Oi, setä, Mauritz on niin mainio!
Patruuna Teodor. Vai niin, oletko sinä sitä mieltä?
Anne-Marie. Kaikki kotona hemmoittelevat minua, paitsi Mauritz, ja siksi juuri panen häneen niin suurta arvoa. Setä ei voi aavistaa, kuinka mainio Mauritz on.
Patruuna Teodor. Minun kai pitäisi tietää se. Eikö hän ole sanonut sinulle, että hän saa periä minut?
Anne-Marie. On kyllä! Suo anteeksi, Teodor setä! Ymmärränhän minä, että se juuri todistaakin, että setä tietää miten mainio hän on. Mutta olisin sittenkin toivonut, että setä olisi kuullut Mauritzin puhuvan eilen meidän ajaessamme. Hän puhui järkeä koko ajan!
Patruuna Teodor. Mutta et suinkaan sinä ollut odottanutkaan muuta, Untuvainen?
Anne-Marie. Ymmärtäähän setä sen, ettei se olisi ollut niinkään ihmeellistä, vaikka hän olisi ollut hiukan toisellainen, kun me nyt olimme kahden ulkona, kuin tavallisesti kotona, jossa niin monet ihmiset näkevät meitä. Mutta se ei olisi ollut oikein Mauritzin puolelta. Mauritz ei tee koskaan mitään mikä ei ole oikein.
(Nyberg tulee astuen pihan poikki menossa keittiöön. Kun
hän huomaa vuorineuvoksettaren, astuu hän hänen luokseen.)
Patruuna Teodor (kiivaasti). Senkin jahnus! Senkin kirottu… (Keinuttaa hyvin kiivaasti keinua.)
Anne-Marie (pelästyen, pysähdyttää keinun). Teodor sedän äiti istuu aivan yksin pihalla. Emmekö mene hänen luokseen? (Laskeutuu alas keinusta ja aikoo poistua lehtimajasta, mutta pysähtyy nähdessään Nybergin, joka seisoo nyt hattu kädessä vuorineuvoksettaren edessä.)