Nyberg. Oli niin hauska nähdä vuorineuvoksettaren istuvan täällä pihalla, että minun täytyi tulla sanomaan hyvää huomenta.
Vuorineuvoksetar. Pehtori on kovin ystävällinen, kovin ystävällinen!
Nyberg. Me kaikki täällä Bohultissa arvelemme, että jos vain vuorineuvoksetar tahtoisi muuttaa tänne, niin talo muuttuisi aivan toiseksi.
Vuorineuvoksetar. Jos pehtori on johonkin tyytymätön talossa, niin on parasta mennä suoraan valittamaan pojalleni Teodorille, sillä minä en tahdo sekaantua mihinkään.
Nyberg. Kas sitä juuri me sanommekin. Vuorineuvoksetar herättää kunnioitusta. Hän pitää sen puolta, jonka puolta on pidettävä. Jos hän asuisi täällä, niin ei olisi niin pirullisen paha olla pehtorina tässä talossa kuin nyt.
Vuorineuvoksetar. Nyberg saa puhua poikani Teodorin kanssa. Eikö Nyberg kuule mitä minä sanon?
Nyberg. Kyllä minä kuulen, vuorineuvoksetar. Mutta tarkoitukseni ei ollut moittia patruunaa. Tahdoin vain kertoa, miten täällä eletään, jotta vuorineuvoksetar käsittäisi, että vuorineuvoksettaren välttämättä on muutettava tänne. Eräs torppari täällä hiipi pari viikkoa sitten yöllä vilja-aittaan varastaakseen viljaa. Mutta aitassa oli niin huono lattia, että kun hän oli saanut säkkinsä täyteen, murtui lankku hänen altaan ja hän kaatui nurin ja taittoi jalkansa. Hän ei päässyt paikaltaan, vaan aamulla me löysimme hänet vilja-aitasta täysinäinen säkki vieressään. Ja silloin hän kai olisi ansainnut ainakin korvapuustin.
Vuorineuvoksetar. Siinä minun mielestäni Nyberg on aivan oikeassa.
Nyberg. Mutta minä sain korvapuustin, siksi etten ollut korjannut aitan lattiaa ja että se, joka aikoi varastaa viljaa, tuli viikkokausiksi kykenemättömäksi työhön. Ymmärtääkö vuorineuvoksetar, että tarvittaisiin jotakuta, joka pitäisi järjestyksestä huolta talossa, jossa tällaista voi tapahtua?
Vuorineuvoksetar. Aivan oikein, Nyberg. Sen minä kyllä ymmärrän. Ja juuri siksi en tahdo muuttaa tänne. En millään ehdolla. Minulla on niin rauhallista ja hyvä olla kotonani, Nyberg. Hyvästi, Nyberg!