Patruuna Teodor. Heti paikalla! Mutta ensiksi sinä saat luvan sanoa, mitä sinä tarkoitit!
Anne-Marie (punastuen, hänen on kovin vaikea selittää, mitä hän tarkoittaa). Setähän tietää, ettei Mauritzin isä ja äiti ole lainkaan hyvillään siitä, että Mauritz tahtoo naida minut. He eivät suinkaan ymmärrä, miten vaikealta tuntuu, jollei saa sitä, jota haluaa. He eivät tunne oikeaa kunnioitusta rakkautta kohtaan, Teodor setä.
Patruuna Teodor. Ei, se voi kylläkin olla totta, pormestari ja pormestarinna eivät tunne oikeaa kunnioitusta Rakkautta kohtaan. Mutta sinä luulet, että minä tunnen, vai mitä?
Anne-Marie. Katsoppas setä, minä tuumin yöllä… Ei suinkaan setä suutu minuun?
Patruuna Teodor. Kyllä minä koetan olla kärsivällinen sinun kanssasi.
Anne-Marie. Niin, minä tuumin, että setä oli antanut pystyttää kunniaportin meidän kunniaksemme, vaikka setä tiesi, että minä olin vain köyhä tyttö Syrjäkadun varrelta.
Patruuna Teodor. Ash, sen minä tein vain kiusotellakseni pormestarinnaa!
Anne-Marie (punastuen, mutta äkkiä varmana). Minä en usko lainkaan, että setä teki sen siitä syystä. Minäpä luulen, että setä pystytti sen siksi, että setä tahtoi ylläpitää meissä toivoa. Setä tietää, miltä se tuntuu, kun pitää jostakusta oikein paljon ja on melkein varma siitä, ettei voi saada häntä.
Patruuna Teodor. Sinä arvelit ehkä, että kun minä olin nuori… (Äkkiä vakavana ja liikutettuna.) Silloin oli toiset tavat, näes. Jos se, joka siihen aikaan asui Pääkadun varrella, rakastui köyhään tyttöön Syrjäkadun varrella, niin tiedätkö, miten silloin kävi?
Anne-Marie. En, setä.