Patruuna Teodor. Niin näes, kaksikymmentä vuotta sitten eivät Pääkadun rouvat tyytyneet vain siihen, että he vain itkivät ja valittivat, niinkuin pormestarinna nyt tekee. Vaan jos Pääkadun rouvalla oli noin kaksikymmenvuotias poika ja tämä rakasti seitsemäntoistavuotista tyttöä Syrjäkadun varrelta, sellaista kuin sinä nyt olet, niin hieno rouva Pääkadun varrelta läksi tytön äidin luo Syrjäkadun varrelle ja sanoi hänelle: "Nähkääs, hyvä matami", sanoi hän, "minun poikani on liian hyvä ottaakseen teidän tyttärenne vaimokseen, ja teidän tyttärenne on liian hyvä ruvetakseen muuksi hänelle. Ja siksi minä lähetän nyt poikani pois, ja te, matami hyvä, saatte naittaa tyttärenne kelpo miehen kanssa; siten me suoriudumme parhaiten tästä asiasta."
Anne-Marie. Ja siihen setä saattoi tyytyä! Setä, jolla on niin suuri valta…
Patruuna Teodor. Kaksikymmenvuotias poika, näes! Ei minulla siihen aikaan ollut sen enemmän omaa tahtoa, — kuin että se parhaiksi mahtui vuorineuvoksettaren taskuun. Vasta myöhemmin olen tullut sellaiseksi äksypääksi kuin nyt olen.
Anne-Marie. Jos setä on äksypää, niin riippuu se vain siitä, ettei setä saanut sitä, jonka olisi pitänyt saada. (Hän katsoo patruuna Teodoriin ja huomaa, että hänen kasvonsa ovat surulliset ja synkät.) Olen kovin pahoillani, setä, ei minun olisi pitänyt puhua tästä.
Patruuna Teodor (kääntyy pois). Oi, ei se tee mitään — Mutta oikeassa sinä olet, ei sinulle olisi pystytetty mitään kunniaporttia, jollei tuota toista olisi ollut. (Astuu edestakaisin lehtimajassa.) Mikä sinä oikein olet, kun tulet viekoittelemaan vanhojen ihmisten salaisuuksia esille?
Anne-Marie. En minä tee sitä koskaan enää, Teodor setä.
Patruuna Teodor. Ja sinä, joka eilen pelkäsit minua niin kauheasti, ettet uskaltanut edes katsoa minuun!
Anne-Marie. Mitä setä nyt puhuu!
Patruuna Teodor. Kyllä minä sen näin sinusta. Sinä olit kuullut kaikenlaista pahaa tuosta hulivilistä, patruuna Teodorista. Ja sinusta tuntui varmaan kuin olisit kulkenut kuolemaa kohti, kun ajoit Bohultin pihalle. Mutta sinä tahdoit kestää sen sittenkin Mauritzin tähden. Mauritz ei tehnyt oikein vaatiessaan sinua mukanaan tänne.
(Viimeisten sanojen aikana on Kalle ja Wilhelmsson tulleet pihalle mukanaan köynnöksiä ja kirjavia lyhtyjä, jotka he laskevat maahan puutarhamajan viereen. Sitten Kalle astuu vuorineuvoksettaren luo, kysyen kohteliaasti).