Borgström. Niin, nyt kun vuorineuvoksetar on täällä, niin ei ole hätää mitään, nyt Fristedtillä on apulainen sekä seuran pitämisessä että kaikessa muussakin.
Vuorineuvoksetar. Ja tiedättekö hyvät herrat, hän suoriutuu aivan erinomaisesti. Minun ei ole tarvinnut auttaa häntä ei ainoatakaan hetkeä.
Borgström. Voiko vuorineuvoksetar sanoa meille missä hän nyt piileksii? Hän pyysi, että me tulisimme tänään heittämään keilaa. "En minä viitsi kahta kokonaista päivää pitää seuraa vastakihlantuneelle parille", sanoi hän. "Te saatte luvan tulla, jotta pääsen edes hetkeksi livahtamaan tieheni."
(Vilkasta ilmeittenvaihtoa lehtimajassa.)
Vuorineuvoksetar. Poikani Teodor on varmaankin käynyt huonomuistiseksi. Hän läksi näyttämään ympäristöä nuorelle morsiamelle. Me olemme hyvin ihastuneet, sekä minä että Teodor, nuoreen ihmiseen, jonka pojanpoikani toi tänne.
Borgström. Niin, hän kuuluu olevan herttainen pieni tyttö, tuo Filipstadin leipurintytär. Kolmodin tässä on aivan hullaantunut häneen.
Vuorineuvoksetar. Olen kovin epäkohtelias, kun en pyydä herroja jäämään, mutta luulenpa kestävän useita tunteja, ennenkuin Teodor palaa takaisin. Odotusaika käy herroille kovin pitkäksi.
Borgström. Ei se tee mitään, vuorineuvoksetar. Me olemme aivan kuin kotonamme tässä talossa ja tulemme mainiosti toimeen, vaikka isäntä onkin poissa. Me menemme ensiksi ehkä keilaradalle. Kas, kyllä Fristedt palaa hetken kuluttua. Jos kysymyksessä olisi Kolmodin, niin asia olisi aivan toinen, mutta Fristedt väsyy hyvinkin pian pitämään seuraa seitsemäntoistavuotiaalle tytön typykälle. Hyvästi siksi aikaa, vuorineuvoksetar! (Poistuvat perälle.)
Anne-Marie (hyvin huvitettuna. Patruuna Teodor hämillään). Vai niin, Teodor setä! Sitten kai setä lähtee nyt keilaa heittämään.
Patruuna Teodor. Kunpa pysyisit vain vaiti, jotta he pääsevät lähtemään! Etkö huomannut, ettei vuorineuvoksetar halunnut pidättää heitä. Pitää varoa, ettei vanha ihminen joudu valheesta kiinni. Mehän lähdemme heinäniitylle. Mene sinä vain sisään vaihtamaan huonointa päällesi!